Ahveniston sairaala eli Assi tulee olemaan Hämeenlinnan uusi keskussairaala, joka otetaan käyttöön vuonna 2026. Uusi sairaala tulee olemaan kooltaan pienempi kuin nykyinen sairaala, mutta sen on tarkoitus olla tehokkaampi ja toiminnallisempi. Uuden sairaalarakennuksen rakentaminen on välttämätöntä laadukkaan hoidon turvaamiseksi (Ahveniston sairaala, n.d.-a).
Uuden sairaalan rakentamiseen on päädytty, koska nykyinen sairaala on vanhentunut ja modernisointi olisi kalliimpaa kuin uuden sairaalan rakentaminen. Nykyinen sairaala on valmistunut vuonna 1979, eikä siihen ole tehty merkittäviä rakenteellisia peruskorjauksia. Nykyinen sairaala ei ole myöskään modernien sairaaloiden standardien mukainen, esimerkiksi potilashuoneiden korkeus on liian matala ja sairaalassa on myös paljon rakenteellisia ongelmia. (Ahveniston sairaala, n.d.-a)
Siksi on hyvin tärkeää, että Kanta-Häme saa uuden, toimivan ja modernin sairaalan.
Selkeä viestintä vähentää epävarmuutta
Osana sairaanhoitajaopintojamme pääsimme organisoimaan ja osallistumaan Assi-päiviin, jotka järjestettiin Hämeenlinnassa, kauppakeskus Goodmanissa 29.9. ja 2.10.2025. Tapahtuma toteutettiin yhteistyössä hyvinvointialue Oma Hämeen kanssa. Tapahtuman tavoitteena oli esitellä uutta Assi-sairaalaa ja tehdä sitä tutuksi alueen asukkaille. Samalla kartoitettiin ihmisten odotuksia ja tuntemuksia sairaalaa kohtaan anonyymin asiakaskyselyn avulla. Tapahtuma ja tiedotus Assi-sairaalasta on tärkeää, sillä uuden Assi-sairaalan rakentaminen on merkittävä hanke, joka kiinnostaa monia kuntalaisia.
Uutisotsikoihin onkin noussut muun muassa huoli uuden sairaalan pienestä koosta verrattuna nykyiseen. Julkisuuteen on kerrottu, että uusi sairaala tulee olemaan yli 30 % pienempi kuin nykyinen Kanta-Hämeen keskussairaala (Väisänen, n.d.-b). Tämä on herättänyt kysymyksiä siitä, miten sairaala toimii, jos nykyinenkin sairaala on tarpeisiin nähden liian pieni. On kuitenkin tärkeää huomioida, että rakennushankkeen tavoitteena on luoda entistä tehokkaampi ja toimivampi sairaalakokonaisuus kantahämäläisille, eikä tilojen pienentäminen tarkoita hoidon laadun heikkenemistä. Olisikin tärkeää, että sairaalasta olisi luotettavaa ja ajantasaista tietoa saatavilla, jotta tällaisilta pohdinnoilta vältyttäisiin.
Kanta-Hämeen hyvinvointialue on järjestänyt väestöinfoja Assi-sairaalan rakentamisen aikana, ja se on tarjonnut kuntalaisille mahdollisuuden osallistua ja esittää kysymyksiä. Vaikka osaa asioista, kuten henkilöstön tilaratkaisuja, ei ole vielä esitelty laajemmin, on hienoa, että tietoa annetaan ja keskustelua käydään. Esimerkiksi julkinen tutustumispäivä voisi olla hyvä keino vahvistaa luottamusta uuteen sairaalaan ja hälventää ennakkoluuloja. Myös henkilöstön tiedonsaanti on tärkeää – riittävä ja oikea-aikainen viestintä tukee myönteistä suhtautumista tulevaan työympäristöön.
Uuteen sairaalaan kohdistuu runsaasti odotuksia, mutta myös lupauksia
Väestön mielipiteitä Assi-sairaalasta selvitettiin Assi-päivillä. Kyselyyn vastasi yhteensä 28 henkilöä. Heistä 15 ilmoitti, ettei heillä ollut erityisiä odotuksia Assi-sairaalaa kohtaan. Sen sijaan 12 vastaajalla oli toiveita ja odotuksia, jotka liittyivät esimerkiksi palveluiden nopeuteen ja laatuun, hyviin, toimiviin ja terveisiin tiloihin sekä helppoon pysäköintiin. Näitä vastaajien toiveita voidaan hyödyntää uuden sairaalan kehittämisessä, jotta se olisi mahdollisimman asiakasystävällinen.
Assiin liittyen on kehitetty erilaisia lupauksia liittyen hoitoon ja sen toteutumiseen. Yhtenä lupauksena on lyhyemmät jonotusajat päivystyksen puolella. Päivystykset ovat yleisesti tunnettuja siitä, että jonotusajat voivat venyä useampaan tuntiin. Assi-sairaala tulisikin olemaan Suomen ensimmäinen sairaala, jonka päivystyksessä ei tarvitse joutua useamman tunnin jonoon (Kanta-Hämeen hyvinvointialue, 2025). Assi-päivillä kerätyn kyselyn tulosten perusteella vastaajat nostivatkin yhdeksi tärkeimmistä hyvään sairaalakokemukseen vaikuttavista asioista palveluiden lyhyet odotusajat. Lisäksi huomioon ottaminen ja ymmärretyksi tuleminen hoidossa koettiin tärkeänä. Myös selkeät opasteet koettiin olennaiseksi asiaksi hyvässä sairaalakokemuksessa.
Uusi sairaala kantaa nimeä ”maailman inhimillisin sairaala”. Inhimillisyyden kuvataan koostuvan arkkitehtuurisista ratkaisuista sekä henkilökunnan toiminnasta. Arkkitehtuurisissa ratkaisuissa on panostettu muun muassa yksilöhuoneisiin, jolloin esimerkiksi intimiteettisuoja toteutuu parhaiten. Sairaalan sisustuksessa on hyödynnetty erilaisia värejä, kuvia ja muotoja viihtyvyyden lisäämiseksi. Assiin on rakennettu myös suuria ikkunoita, joista näkyy ympäristön luonto. Esimerkiksi valaistus on tärkeä osa sairaalasuunnittelun prosessia, koska sillä voidaan tukea hoitohenkilökunnan työskentelyä ja parantaa potilaan yleistä sairaalaviihtyvyyttä (Hintikka, 2021, s.12).
Henkilökunnan toiminta inhimillisyyden edistämisessä on suuri tekijä sairaalassa ollessa, ja sillä on vaikutusta hoidon tulokseen (Väisänen, n.d.-a). Työolot ovat yleisesti sairaalassa kiireiset, ja hoidon siirtyessä pysyvästi uuteen ympäristöön ja uusiin toimintatapoihin, ovat työtekijät koetuksella. Lähtökohtaisesti jokainen ihminen tahtoo kohdella toista ihmistä hyvin, ja erityisesti hoitohenkilökunnassa työskentelevät ihmiset ovat luonnostaan palvelualttiita. Tähän asiaan myös kiinnitetään huomiota opinnoissa. Jos tämä ei toteudu, on syy usein ympäristötekijöissä, kuten liiassa työkuormassa tai resurssivajeessa. Nämä vaikuttavat merkittävästi työntekijöiden työssäjaksamiseen ilmapiiristä puhumattakaan. Työntekijöiden kyky inhimillisyyteen paranee silloin, kun työssä toimiminen tuntuu reilulta ja inhimilliseltä. Onkin tärkeää, että myös Assi-sairaalan henkilökunta kokee inhimillisyyttä ja arvostusta, jotta he voivat tehdä työnsä parhaalla mahdollisella tavalla.
Projektissa tilaajana olleen Oma Hämeen kehittämispäällikkö Lilli Väisäsen mukaan osa Assin inhimillisyyttä on ollut, että alusta lähtien niin asiakkaat kuin henkilöstö ovat osallistuneet Assi-sairaalan eri valmistelun vaiheisiin. Esimerkiksi asiakkaat ovat osallistuneet opasteiden selkokielisyyden ja liikkumisen esteettömyyden kehittämiseen. Henkilöstö puolestaan on osallistunut toiminnan suunnitteluun ja uusien toimintamallien käyttöön jo nykysairaalassa ja näin vaikuttanut osaltaan työpäivän sujuvuuteen uudessa sairaalassa.
Sairaalan ulkoasu herättää keskustelua ja kiinnostusta
Assi-sairaalan julkisivun taideteokset ovat herättäneet voimakasta keskustelua. Julkisivussa taiteilija Tuula Närhisen varjohahmot toivottavat potilaat tervetulleiksi sairaalaan (Ahveniston sairaala, n.d.-b). Osa ihmisistä näkee taideteokset hienoina ja rohkeina, osa taas pelottavina ja sopimattomina. Taideteosten korkea hinta, noin 800 000 euroa on myös puhuttanut kovasti ihmisiä, vaikka se onkin vain 0,2 % koko sairaalahankkeen kustannuksista (Piri-Lahti, 2025).
Taideteosten puolestapuhujat kokevat, että taideteokset voivat tuoda iloa ja luoda potilaille rauhallisen ympäristön. Taidehankkeen työryhmässä on ollut mukana sairaalan henkilökuntaa, potilaiden edustajia ja taiteen ammattilaisia. Monet työntekijät ovat todenneet, että hahmot voivat symboloida työn kuormittavuutta, mutta myös hoitajien ja potilaiden välistä yhteyttä. Taide- ja kulttuuritoiminnan on todettu vähentävän stressiä mutta myös todettu suojaavan työntekijöitä henkiseltä uupumukselta (Laitinen, 2017). Vastustajien mielestä taas teokset eivät sovi sairaalan ympäristöön, jossa ihmiset usein kokevat surua, pelkoa ja epävarmuutta. Assi-päivillä tekemämme asiakaskyselyn avulla huomasimme, että ihmisillä oli eriäviä mielipiteitä taidetta kohtaan.
Lopuksi
On innostavaa seurata, kuinka uusi Assi-sairaala lunastaa sille asetetut odotukset ja vastaa asiakkaidensa tarpeisiin ja toiveisiin. Sairaalan avautumista odotetaan tulevana vuonna, ja se tuo mukanaan paljon uutta alueen terveydenhuoltoon. Toiveena on, että Kanta-Häme saa Assista modernin, inhimillisen ja ihmislähtöisen sairaalan, jossa sekä potilaat että henkilöstö viihtyvät.
Lähteet
Ahveniston sairaala. (n.d.-a). Mikä on Assi? https://ahvenistonsairaala.fi/tietoa/
Ahveniston sairaala. (n.d.-b). Tuula Närhisen Tervetulijat -taideteos on asennettu Assin julkisivuihin. https://ahvenistonsairaala.fi/taideuutiset/tuula-narhisen-tervetulijat-taideteos-on-asennettu-assin-julkisivuihin/
Kanta-Hämeen hyvinvointialue. (9/2025). Väestoinfo. Tekstiviite haettu 17.9.2025 pidetystä tilaisuudesta.
Laitinen, L. (2017). Näkökulmia taiteen ja kulttuurin terveysvaikutuksista. Sitra. https://www.sitra.fi/artikkelit/nakokulmia-taiteen-ja-kulttuurin-terveysvaikutuksiin/
Piri-Lahti, M. (2025). Hämeenlinna laittoi 800 000 euroa sairaalan taideteoksiin – päiväkotilaisen mielestä näyttävät hirviöiltä. Yle. https://yle.fi/a/74-20181725
Väistö, N. (n.d.). ASSI-maailman inhimillisin sairaala. Ahveniston sairaala. https://ahvenistonsairaala.fi/blogi/assi-maailman-inhimillisin-sairaala/
Väisänen, L. (n.d.-a). Maailman inhimillisin sairaala Assi – yhteinen unelmamme. Ahveniston sairaala. https://ahvenistonsairaala.fi/blogi/maailman-inhimillisin-sairaala-assi-yhteinen-unelmamme/
Väisänen, L. (n.d.-b). PowerPoint -esitys. Hintikka, K. (2021). Potilashuoneiden suunnittelu ja konseptisuunnitelma. [opinnäytetyö, Savonia]. Theseus. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202105209635
Kirjoittajat

Meeri Ranta
Opiskelija

Joonatan Manni
Opiskelija

Emmi Kangas
Opiskelija

Samuli Pesola
Opiskelija
Janette Kiikeri
Lehtori
