Matka Australian regeneratiiviseen eli uudistavaan ajattelutapaan

Regeneratiivinen eli uudistava ajattelutapa tarkoittaa kiinteistö- ja rakennusalalla useita asioita. Uudisrakennukset tulisi suunnitella ja rakentaa nettopositiivisesti eli siten, että suunnittelu ja rakentaminen eivät kuluta luonnonvaroja. Se puolestaan mahdollistaa sen, että rakentamisessa käytetyt materiaalit tai energia palautetaan tavalla tai toisella puhtaina takaisin luonnon kiertoon. Materiaaleissa suositaan paikallisia vaihtoehtoja. Talo itsessään voi myös olla nettopositiivinen. Luonnollisena osana uudistavaan ajattelutapaan rakentamisessa kuuluvat esimerkiksi luonnollisten varjojen muodostaminen (esim. kasvillisuuden avulla), tuulitunneleiden rakentaminen (esim. terassit) ja sadeveden keräys. Taloista tulleen harmaanveden uudelleenkäyttöä on myös hyvä suunnitella. Harmaavesi on nimitys niille kotitalouden jätevesille, jotka syntyvät peseytymisen, astianpesun tai pyykinpesun yhteydessä.  Voisiko esimerkiksi suihkuveden kierrättää WC:n kautta?  

CircBuild-hankkeen tavoitteena on tuoda korkeakoulujen tutkimusosaamista sekä uusinta tietoa paremmin kiinteistö- ja rakennusalan yritysten käyttöön ja luoda yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Hankkeessa kootaan laaja tietopaketti alan kiertotaloudesta, ja osana tätä työtä toteutettiin tutkijavaihto Australiaan keväällä 2025. Australia valikoitui vaihdon kohteeksi, koska siellä regeneratiivinen ajattelu on jo aivan eri tasolla kuin meillä Suomessa.

Matkan ensimmäisenä tavoitteena oli osallistua AAC – Australian Architecture Conference 2025 -konferenssiin Sydneyssä. Toisena tavoitteena oli myös tavata mahdollisimman paljon yliopistojen tiedekuntien professoreja ja kuulla heiltä regeneratiivisen ajattelumallin opettamisesta ja sisällyttämisestä opetussuunnitelmiin. Tavoitteena oli myös verkostoitua tutkimusrintamalla. Neljäntenä tavoitteena oli päästä tapaamaan regeneratiivisen ajattelun professoria ja uranuurtaja Bruce Pascoeta hänen maatilallaan Mallacootassa, Victoriassa.

Australian vaihdon ensimmäisenä kohteena oli siis osallistuminen arkkitehtien konferenssiin. Konferenssissa kuultujen esitysten kautta pääsin tutustumaan useisiin yliopistoihin, arkkitehtitoimistoihin ja projekteihin ympäri maailman, joissa regeneratiivinen ajattelu ja kestävä suunnittelu ovat arkea. Vierailu alkoi vahvasti: Arrernte- ja Barkindji-aboriginaaliyhteisöjen vanhin, kulttuurikasvattaja Brendan Kerin (Metropolitan Local Aboriginal Land Council) piti sydäntä lämmittävän tervetuliaispuheen oopperatalon maalla – hänen esi-isiensä maalla. Aboriginaaleille koti on country, eikä se noudata Australian valtion rajoja. Siinä missä me suomalaiset esittelemme kotimme kaikki nurkat, aboriginaalit näyttävät vieraille, mistä kohtaa luonnosta löytyy hyvää vettä ja turvallista ruokaa. Brendan muistutti myös alueen kipeästä historiasta – lapsikaappauksista ja maan varastamisesta – mutta painotti, että todellinen tervetulotoivotus ja tunnustaminen ovat tie paranemiseen ja regeneraatioon eli uudistukseen.

Konferenssikokemus oli käytännön oppimista, tarinoita, tekniikoita ja syvää kunnioitusta luontoa ja kulttuuria kohtaan. Arkkitehtuuri ei ole vain rakennuksia, tiloja tai rakenteita, vaan tapa vahvistaa yhteisöä, ylläpitää huolenpitoa ihmisistä ja maasta, luonnon kunnioittamista ja kotien luomista myös eläimille sekä kasveille. Regeneratiivinen arkkitehtuuri ei ole pelkkää hiilineutraaliutta – se on kokonaisuus, jossa vanhat tilat herätetään eloon ja uudet rakennetaan vastuullisesti, kierrättäen ja luontoa kunnioittaen. Yksi tilaisuuden pääviesteistä oli se, että suunnittele ihmisille, hyödynnä ympäristöystävällisiä ratkaisuja, mittaa vaikutukset ja rakenna luotettavia kumppanuuksia. Tulevaisuuden kaupunkisuunnittelu vaatii yhteistyötä, teknologiasta hyötymistä, proaktiivisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Arkkitehti luo mahdollisuuksia, jotka kestävät sukupolvien ajan.

Kongressin yhtenä aiheena oli myös tulevaisuuden kaupungit ja AI. Tekoäly on erinomainen työväline, mutta ei ratkaisu. Arkkitehdit käyttävät AI:ta eniten visualisointiin ja tekstintuotantoon, mutta vain harva hyödyntää sitä kestävän kehityksen edistämiseen. Ja tässä olisi parantamisen varaa. On tärkeää määritellä roolit, käyttää tarkkoja komentoja (engl. prompt) ja yhdistää AI:n tuotokset omaan analyysiin ja dataan.

Paneelikeskustelujen ja luentojen kautta useat arkkitehtitoimistot ja yritykset esittelivät adaptiivista infrastruktuuria ja tulevaisuuden kaupunkien suunnittelua. Konferenssiin oli kutsuttu afrikkalaisia yrityksiä ja asiantuntijoita. Katseemme olisi tulevaisuudessa tärkeä ohjata tämän maanosan kasvuun ja kehitykseen, sillä kaupungistuminen on mantereella huimaa. Se myös vaatii infralta paljon, erityisesti suunnittelutyötä, sillä Afrikan väestön kasvu vaatii uusia kaupunkeja. Tämän lisäksi suunnittelussa on huomioitava arvoketjut, päättäjien yhteistyö sekä YK:n kestävän kehityksen globaalit tavoitteet (engl. Sustainable Development Goals).

Esityksissä ja keskusteluissa korostettiin, että kaupunki muuttuu aina, ja arkkitehtien on yhdistettävä visionsa politiikkojen näkemyksiin. Teknologia, kuten AI, voi auttaa skenaarioiden luomisessa, mutta lopulta ihmisten ja yhteisöjen osallistaminen on keskeistä. AI on työväline: se auttaa visualisoinnissa, analysoinnissa ja päätöksenteossa, mutta kestävän kehityksen edistäminen jää edelleen ihmisten vastuulle. Arkkitehdit voivat vaikuttaa julkiseen mielipiteeseen ja politiikkaan, mutta tärkeintä on autenttisuus, pitkäjänteisyys ja luottamus.

Vierailut yliopistojen tiedekunnissa – opetusta paikan päällä

Kävin vierailuilla yhteensä kolmessa eri yliopistossa Melbournessa. Tavoitteenani oli selvittää, miten näissä yliopistoissa opetetaan uudistavaa ajattelua. Meiltä Suomesta se nimittäin puuttuu, ja oma väitöskirjani käsittelee juuri regeneratiivisen ajattelun tuomista eri koulutusohjelmiin.Vierailu Swinburne University of Technologyyn oli mielenkiintoinen jo siksikin, että sieltä löytyy myös oma Design Factory ja jopa suomalaisella vahvistuksella. Lehtori ja väitöskirjatutkija Pauliina Mattila otti lämpimästi vastaan, ja pääsin tutustumaan Australian versioon Design Factorysta – kertakaikkisen upeat ja inspiroivat tilat! Pääsin myös fasilitoimaan Australian ja Tyynenmeren alueen kuukausipalaveria, jonka aiheeksi valikoitui – yllätys, yllätys – regeneratiivinen ajattelu opetuksessa. Pääsin kuulemaan mielenkiintoisia tarinoita maailman toiselta puolelta, kuinka regeneratiivisesta ajattelumallista siellä ajatellaan ja kuinka se sisällytetään opetukseen. Termiä ”regeneratiivinen ajattelu” ei aina edes käytetä, mutta nettopositiivisuus tai ajatus, ettei luontoa tulisi häiritä, kantaa kaikissa kursseissa.

Arkkitehtuurin puolelta pääsin tutustumaan Linus Tan -nimiseen nuoreen tutkijaan, joka opettaa arkkitehtuuria Swinburnessa. Hän puhuu siitä, miten suunnittelun tulee olla mahdollisimman kestävää. Linus korostaa opiskelijoiden viemistä paikan päälle, maastoon, katsomaan tiloja konkreettisesti. Swinburnessa on rakennettu ulos keskelle kampusta Learning Circles – erityinen paikka alkuperäiskansojen kulttuurin oppimiseen. Arkkitehtuurissa käytetään kierrätettyjä materiaaleja: esimerkiksi pudonneista lehdistä ja oksista valmistetaan seinäpaneeleita. Linus tekee myös yhteistyötä WWF:n ja University of Melbournen kanssa eläinten äänten tutkimuksessa ja niiden asumisen parantamisessa. Hänen opetuksensa rohkaisee ajattelemaan laatikon ulkopuolelta: hän saattaa esimerkiksi pyytää suunnittelemaan talon ensin ihmisille ja sen jälkeen mehiläisille tai muille eläimille.

Mielenkiintoinen tutkimuksen aihe arkkitehtuurissa oli myös Canhui Chen -nimisellä nuorella tutkijalla. Chen ja Linus ovat yhdistäneet voimansa, ja erityisesti Chen kehittää rakennusmateriaaleja sienirihmastosta. Tutkijat tekevät läheistä yhteistyötä paikallisten maanviljelijöiden kanssa. He saavat sienirihmastot paikallisilta sieniviljelijöiltä sen jälkeen, kun sienisato on korjattu. Tämä sienirihmasto istutetaan laserleikatun vanerin päälle tavoitteena tehdä siitä ulkoseinäpaneelia. Chen on tutkimuksissaan huomannut, että sienirihmastolla päällystetty paneeli toimii ilmanpuhdistajana kaupungeissa. Tutkimukset ovat vielä kesken, mutta tämä on kiertotaloutta parhaimmillaan. Teknisenä yliopistona Swinburne tarjoaa innovatiivisen ympäristön oppia ja kokeilla, se tuli todettua.

RMIT – Regenerative Futures ja yritysyhteistyö

Melbournessa sijaitsevan RMIT-yliopiston (tai paikallisten sanoittamana RiMiT) professori Chris Speed puolestaan esitteli Regenerative Futures -opintoja, joissa opiskelijat oppivat kulttuurin ja planeetan kunnioitusta monialaisessa yhteistyössä. Opintoihin kuuluu lyhyitä yritysprojekteja, joissa yritykset investoivat kehitykseen merkittävästi – yhteensä noin miljoona dollaria.

RMIT:n opetus yhdistää teoriaa ja käytäntöä: opiskelijat voivat jatkaa projektejaan gradutasolle, vaikka ohjelma ei kata koko tutkintoa. Chris korosti tutkimuksen merkitystä, ja sovimmekin jatkavamme yhteistyötä hänen kanssaan. Yhteistyö tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutkia regeneratiivista ajattelua käytännössä.

University of Melbourne – Bruce Pascoe ja oppimista tilalla maaperästä ja kulttuurista

Vierailuni professori Bruce Pascoen tilalle oli unohtumaton kokemus. Hänen kirjoittamansa Dark Emu -kirja oli käänteentekevä Australian historiassa, sillä Pascoe todisti siinä aboriginaalien olevan viljelijöitä ja keräilijöitä, eikä suinkaan metsästäjiä, kuten aikaisemmin oli luultu. Bruce on intohimoinen alkuperäiskansojen, kulttuurin ja maan puolustaja, ja hän painottaa, että kaiken regeneratiivisen opetuksen lähtökohta on rakkaus omaan maahan. Maanviljelijät kunnioittavat maataan ja tästä lähtökohdasta oppiminen on tehokkainta – ei sormella osoittamalla, vaan tarinoiden kautta.

Tilalla käy jatkuvasti vieraita oppimassa: tutkijoita, maanviljelijöitä, kokkeja ja rakentajia. Oppiminen tapahtuu tekemisen kautta – osallistujat maalaavat, korjaavat, huoltavat mökkejä, kulottavat maastoa hallitusti ja oppivat alkuperäiskansan (engl. indigenous) tapojen mukaisesti, mitä ja erityisesti miten luonnosta voi hyödyntää. Nuotion ympärille kokoontuminen tarinoiden ja keskustelujen äärelle on keskeinen osa oppimista, sillä opit siirtyvät perinteisesti suullisesti kirjoista lukemisen sijaan.

Brucen tilalla yhdistyvät maatalous, eläimet, energia, vesi, ruoantuotanto ja kulttuuri. Esimerkiksi luonnon kiertokulku ja eläinten rooli opetetaan käytännössä: haukat, lyyrypyrstöt (engl. lyrebird, lat. Menura novaehollandiae) ja jopa myrkylliset käärmeet ovat osa ekosysteemiä, ja niiden käyttäytymistä opetetaan kunnioittamaan. Osallistuminen kulotustalkoisiin, metsässä liikkuminen ja kaarnan neulominen sytykkeiksi tekivät vierailusta ainutlaatuisen ja mieleenpainuvan kokemuksen. Bruce Pascoe ja hänen tiiminsä näyttävät, että regeneratiivinen oppiminen on ennen kaikkea tekemistä, tarinoita ja syvää kunnioitusta maata ja kulttuuria kohtaan. Tämä vierailu muistutti, että kestävä tulevaisuus lähtee rakkaudesta ja yhteydestä maahan, ei pelkästä teoriasta.

Lopuksi

Australiassa regeneratiivinen, uudistava arkkitehtuuri ja kestävä suunnittelu eivät ole pelkkää teoriaa, vaan kulttuuria, käytäntöä, tarinoita ja yhteisöllistä oppimista. Vierailut Swinburnessa, RMIT:llä sekä University of Melbournessa osoittivat, että kestävä tulevaisuus syntyy yhteistyöstä, kulttuurin kunnioittamisesta, materiaalien tuntemuksesta ja uteliaisuudesta luontoa kohtaan. Oppiminen on tekemistä, ja rakkaus omaan maahan on kaiken lähtökohta. Voisi myös sanoa, että Australiassa arkkitehtuurissa ja korjausrakentamisessa sekä näiden alojen koulutuksissa mennään kulttuuri, ihmiset ja luonto edellä. Meillä Suomessa opettaminen on vielä hyvin mekaanista ja teknistä. Milloinkohan näkisin Suomessa teknisen alan opetussuunnitelman, jossa määritellään ensin, kuka minä olen suunnittelijana, mistä tulen ja mitä pehmeitä arvoja minun tulisi huomioida? Mielenkiintoista on myös, että maapallon toisella puolella osana suunnittelua haastatellaan myös alueen vanhuksia. Näin varmistetaan perinteen ja perinnetiedon siirtyminen sukupolvelta toiselle.

Kirjoittaja