Onko kehitys teitä tai koulutusta – vai molempia?

Matkustaminen Afrikassa nostaa pintaan kysymyksiä siitä, mikä tekee ihmisen onnelliseksi ja mistä kehitys kumpuaa.

Arvelen, että Entebbessä, Ugandassa rantabaarin tarjoilija ei tiedä mitään Suomesta, mutta kylläpäs tietääkin. Hän katselee TikTokista ja Youtubesta videoita maista, joista asiakkaan kertovat olevansa kotoisin. Tenttaan mitä hän tietää meistä. Maa on kylmä, ja ”ihmiset siellä eivät osaa ottaa rennosti kuten me,” hän sanoo ujosti ja anteeksipyytävästi. Rannalle on illalla kertymässä ihmisiä, naisryhmiä, joillakin mukana lapsia, nuoria miehiä, tiiviisti toistensa lumoissa olevia pariskuntia, kaupustelijoita. ”Teette paljon töitä”, jatkaa nuori mies. Puheessa kuultaa epäilys maailman onnellisimpien ihmisten (World Happiness Report, 2025) onnellisuudesta.

Matka Länsi-Ugandaan, Mbararaan, jossa AgrCBE (2025) -hankkeen työpaja tällä kertaa pidetään, on 280 kilometriä. Liikenne on vasemmanpuoleista. Keskiaika-asiantuntija Ilari Aalto kertoo, että myös keskiajan Suomessa teillä liikenne oli vasemmanpuoleista (”Aikamatka keskiajan Suomeen,” 2015), mutta silloin näin oli siksi, että vastaantulija haluttiin kohdata miekkakäden puolelta. Yhtäläisyyksiä löytyy siitäkin, että pelkäämme Afrikassa malariaa, tuota keskiajalla Suomessakin nimellä ”horkka” tunnettua tautia. Malaria on vakava tauti, mutta nykyisin sitä kuitenkin osataan hoitaa. Liikenteen vaarat ovatkin sitten ihan oma lukunsa, koska Ugandan liikenteessä on monenlaisia kulkuneuvoja ja monenlaisia liikkujia.

Aikaa matkaan meni seitsemän tuntia ja tie oli luvattoman huono, kapea ja kuopat järkyttävän syviä. Ajoesteet näillä teillä voivat rikkoa varomattoman ajajan auton, ja liikennettä ja kulkijoita on paljon. Tietyökin matkan varrelle osui. Työpäivän mittaisella matkalla on aikaa pohtia sitä, miten huonot liikenneyhteydet vaikuttavat talouskehitykseen.   

HAMK Bio -tutkimusyksikön hankkeet, kuten ArgCBE (2025), keskittyvät koulutukseen. Vaikka yhtenä tavoitteena tässä hankkeessa on rohkaista yrittäjyyttä, suomalaiselle oikeus hyvään koulutukseen on ihmisoikeus, ja tästä samasta lähtee länsimainen ajatus, että kehityksen rahat laitetaan ihmisiin eikä rakenteisiin.

Meillä suomalaisilla on maailmanmainetta saanut koulutusjärjestelmä, mutta meillä on myös siihen tarvittava infrastruktuuri: tiet, rautatiet, satamat, energiaverkot, vesihuolto ja koko maan kattavat tietoliikenneyhteydet. Olisimmeko pystyneet rakentamaan kansakunnan hyvinvoinnin ilman näitä? Kuoppia kierrellessä, loputtomassa ruuhkassa madellen, pakokaasuja hengitellessä ja tienvarsien moninaisia pienyrityksiä katsellessa mieleen hiipii ajatus, että jos Ugandassakin panostettaisiin infrastruktuuriin, lähtisikö kehitys siitä itsekseen käyntiin. Yrittäjät voisivat liikutella tavaroita ”normaalilla” aikataululla ja internet linkittäisi ihmiset ja palvelut. Kiinalaiset toimijat pitävät kyllä sitten huolen siitä, että Afrikkaan rakennetaan siltoja, teitä, ja satamia, joiden kautta tuotteet liikkuisivat myös kansainvälisesti.

Matkanteko vanhassa pakettiautoon rakennetussa bussissa, matatussa, koettelee selkää ja sumentaa ajatuksia. On houkuttelevaa uskoa, että tiet olisivat oikotie kasvuun, mutta ehkä muutakin vaaditaan. Myös afrikkalainen inflaatio, heikot pankit, finanssipolitiikka ja ylivelkaantuminen ovat kasvun tiellä. Afrikassa on vaikea puhua taloudesta ilman, että kuulee valitusta jatkuvasti lisääntyvistä veroista. Euroopassa talouskasvussa on uskottu kauppapolitiikkaan ja yhteiseen valuuttaan, mutta koska näitä Afrikassa ei ole suunnitelmista huolimatta, syntyy tästä lisää kuoppia kasvun tielle. Lisäksi herää kysymys: Mikä merkitys on Afrikan teknologiavajeella? Mario Draghin Euroopan talouden haasteita selvittänyt raportti (Draghi, 2024) nosti keskiöön riippuvuuden Kiinasta energian hinnan, ja kriittisten metallien ja raaka-aineiden osalta. Kiinaa syytetäänkin Afrikan talouksien valtaamisesta (Sinkari, 2025).

Energian puutetta pidetään kehittyvien maiden kriittisimpänä ongelmana (Lloyd, 2017). Käytännön esimerkki: pilviä hipovat polttoaineen pumppuhinnat järkyttävät suomalaisia – mutta auttaisivatko toimivat tiet, jos ei ole varaan bensaan?

Tämä johtaa myös muihin kysymyksiin: Miten Afrikan hiilidioksidipäästöihin tulisi suhtautua? Afrikassa on ainakin kasvuun halukasta nuorta väestöä, paljon enemmän kuin missään muualla, mutta tarvitaanko talouskasvuun oikeusvaltiota ja demokratiaa? Kiinan talous on kasvanut Euroopan ohi, mutta mikä merkitys on sosiaalisella kehityksellä, koheesiolla – kaikkien mukanaololla ja ihmisten tasa-arvolla?

Lohdullisesti Draghin raportti nostaa innovaatiovajeen umpeen kuromisen yhdeksi keskeisimmistä keinoista, jolla Euroopan talous voi nousta uudelleen. Olisikohan myös osaamisella ja koulutuksella siis merkittävä osa talouskasvun edistämisessä?

Ugandassa äärimmäinen köyhyys ja äärimmäinen rikkaus ovat rinnakkain, mutta samalla kuitenkin kovin erillään toisistaan. Rikkaiden isot talot on eristetty aidoilla, joiden päällä on terävät piikkilankavahvistukset. Varakkaat tekevät ostoksensa länsimaisia ostoskeskuksia vastaavissa komplekseissa, ja viettävät vapaa-aikaa mukavissa hotelleissa, ravintoloissa, baareissa, ja uima-altailla, ja heidän lapsensa käyvät kalliita yksityiskouluja. Surkeilla teillä ja kaduilla pörhistelee upeita isoja nelivetoautoja. Piikkilanka-aitojen toisella puolella elävien köyhien todellisuus taas on päivittäistä taistelua ruuasta, puhtaudesta, vedestä, lääkkeistä, energiasta, ja kaikesta siitä, mitä elämässä tarvitaan. Voikin pohtia, mistä kumpuaa ugandalaisten kyky onnellisuuteen näissä kahdessa rinnakkaisessa todellisuudessa? Onko kyse kyvystä iloita hetkestä? Vai onko kyse sopeutumisesta ja kohtalonsa hyväksymisestä? Tai olisiko sittenkin kyse uskosta muutokseen?

Kirjoittajat