Satsaus luomuun on satsaus tulevaisuuteen

Hämeen ammattikorkeakoulussa luomua on tarkasteltu monesta eri näkökulmasta. Mustialan kampuksen luomutuotannossa olevalla tutkimus- ja opetusmaatilalla on tehty lukuisa kasvintuotantoon liittyviä tutkimuksia ja kokeiluja. Luomun jatkojalostusta ja luomun käyttöä hämäläisissä ammattikeittiöissä selvitettiin Luomussa vara parempi -hankkeessa vuosina 2019–2021. Sen jälkeen käynnistettiin LUKOKE-selvitys (2023–2024), jossa kartoitettiin ruokaketjun opettajien luomuosaamista ja luomuun liittyvää koulutustarjontaa valtakunnallisesti. Parhaillaan on meneillään valtakunnallinen LuomuOPE -hanke (2024–2027), jonka tavoitteena on opettajien luomuosaamisen lisääminen koko ruokaketjussa. Tässä artikkelissa pohditaan, miksi luomuosaamisen lisääminen on tärkeää ja miten se liittyy tämän päivän globaalien ongelmien ratkaisuihin.

Luomutuotanto on tuotantoa luonnon ehdoilla

Luomutuotanto vastaa useaan tämän päivän ongelmaan, kuten ympäristön saastumiseen, ilmastonmuutokseen, kemikalisoitumiseen ja luontokatoon. Lisäksi luomutuotanto auttaa myös kehittämään kansallista omavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Euroopan Unioni on laatinut Euroopan vihreän kehityksen ohjelman (Green Deal), joka on EU:n ja jäsenvaltioiden politiikkaohjelma ja sopimus, jonka tavoitteena on luoda puhtaampi, terveellisempi ja ilmastoneutraali Eurooppa. Sen avulla pyritään vaikuttamaan siihen, miten me tuotamme ja kulutamme (Eurooppa-neuvosto, n.d.-a). Maatalouden osalta yhdeksi keinoksi on nostettu luomutuotannon edistäminen (Euroopan Unioni, 2021; Eurooppa-neuvosto, n.d.-b).  Lisäksi Suomessa on luomun kehittämiseksi laadittu Luomu 2.0 – Suomen kansallinen luomuohjelma (Maa- ja metsätalousministeriö, 2021). Sen tavoitteena on lisätä merkittävästi luomun osuutta koko ruokaketjussa.  

Luomuelintarvikkeiden valmistus edellyttää erityisosaamista ruokaketjun jokaisessa vaiheessa

Luomuviljely on tuotantoa luonnon ehdoilla ja tarkkoja tuotanto-ohjeita noudattaen. Se poikkeaa tavanomaisesta viljelystä monella tavalla, ja perustuu maan luonnolliseen kasvuvoimaan (Ruokavirasto, n.d.-a). Esimerkiksi luomukasvinviljelyssä hyödynnetään biologista typensidontaa, koska siinä ei saa käyttää synteettisiä lannoitteita. Ravinnetilaa hoidetaan pääasiassa maaperän ekosysteemin kautta, jolloin säästytään muun muassa päästöiltä, jotka aiheutuvat ilmastoa kuormittavien lannoitteiden valmistuksesta ja kuljetuksista. Rikkakasvien, kasvitautien sekä -tuholaisten torjunnassa painopiste on ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä, koska sallittuja kasvinsuojeluaineita on hyvin vähän. Torjunta-aineiden käyttö luomutuotannossa on hyvin rajoitettua, mikä vaikuttaa sekä kasvien että eliöiden määrään. Rikkakasvien, kasvitautien sekä -tuholaisten torjunnassa painopiste on ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä. Luonnonmukaisesti viljellyn maan biodiversiteetin onkin todettu olevan jopa 30 prosenttia suurempi kuin perinteisesti viljellyn maan (Euroopan Unioni, 2021). Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan torjunta-ainejäämien on todettu olevan huomattavasti pienempiä luomupelloilla kuin tavanomaisesti viljelyillä pelloilla (Hagner et al., 2024). Luomuviljelyssä ei myöskään saa käyttää muuntogeenisiä organismeja tai ionisoivaa säteilyä. Muuntogeeniset organismit ovat sellaisia, joiden perimään on lisätty, tai niistä poistettu tai muokattu geenejä, joita ei esiintyisi luonnollisesti kyseisessä organismissa. (Euroopan komissio, n.d.; Ruokavirasto n.d.-b).

Luomukotieläintuotannossa lähtökohtana on eläinten kokonaisvaltainen hyvinvointi, jolloin pyritään varmistamaan mahdollisimman hyvät edellytykset eläinten lajinmukaiseen ja terveyttä edistävään elämään. Ratkaisuina käytetään muun muassa tavanomaista tuotantoa väljempiä ja valoisampia eläinsuojia, mahdollisuutta ulkoiluun (Euroopan komissio, n.d.; Ruokavirasto n.d.-b) sekä eläinten luonnollisen immuniteetin vahvistamista. Luomussa kemiallisesti syntetisoitujen eläinlääkkeiden ja antibioottien käyttö on sallittu vain tiukoin edellytyksin (Euroopan komissio, n.d.). Tällä on merkitystä laajemminkin, kun huomioidaan että antibioottiresistenssi on kasvava globaali ongelma (Ruokavirasto, 2019; Fimea, 2020). Ruokaviraston mukaan, vaikka tuotantoeläinten antibioottien käyttö onkin viime vuosina kokonaisuutena Euroopassa hieman laskenut, on antibioottiresistanssien bakteerien määrä kääntynyt hieman nousuun (Ruokavirasto, 2023). Antibioottien käytön merkittävä rajoittaminen ehkäisee myös resistenttien taudinaiheuttajien syntyä (Ruokavirasto, 2019).

Elintarvikkeiden jatkojalostus on alkutuotannon tapaan tarkkaan säänneltyä ja valvottua. Ruokaviraston ohjeiden mukaan jatkojalosteiden maatalousperäisten raaka-aineiden tulee olla peräisin luomuvalvonnan piiriin kuuluvalta toimijalta ja tuotteiden valmistuksessa saa käyttää vain hyväksyttyjä apu- ja lisäaineita, eikä tuotannossa saa käyttää muuntogeenisiä raaka-aineita.  (Ruokavirasto, n.d.-b). Myös luomutuotannossa käytettävistä pesuaineista on omat ohjeensa.

Luomumerkinnät kertovat alkuperästä 

Luomulainsäädäntö kattaa myös tuotteiden merkitsemisen. Luomutuotteiden pakolliset merkinnät takaavat, että tuote on tuotettu ja valmistettu luomua koskevien tuotantosäännösten mukaisesti ja tuotteen valmistaja kuuluu luomuvalvonnan piiriin. Merkintöjen avulla luomutuotteet ovat jäljitettävissä kaikissa tuotannon, valmistuksen ja jakelun eri vaiheissa. Luomutuotteet tunnistaa EU:n luomumerkistä, ja sen käyttö on pakollista kuluttajille ja suurtalouksille tarkoitetuissa valmiiksi pakatuissa luomuelintarvikkeissa. Luomumerkin yhteydestä löytyy valvontaviranomaisen tunnusnumero ja tieto siitä, missä tuotteen maatalousperäiset ainesosat on tuotettu (ProLuomu, n.d.-a).

Luomuosaamisen lisäämisessä koulutuksella merkittävä rooli

Luomuopetuksen nykytila- ja kehittämistarpeet -hankkeen (LUKOKE) myötä kävi selväksi, että luomutuotannon kasvutavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan nykyistä enemmän tietoa luomusta, ymmärrystä luomun merkityksestä ja lisää käytännön luomuosaajia (Vahtila ym., 2024). Olisikin tärkeää, että koulutuksen järjestäjät vastaisivat tähän haasteeseen ja ottaisivat luomun nykyistä vahvemmin osaksi opetussuunnitelmaansa. Luonnollisinta olisi, että luomun perusasiat sisältyisivät kaikille ruokaketjun opiskelijoille kuuluviin yhteisiin kestävän kehityksen opintoihin. Luomuun liittyviin asioihin olisikin tärkeä paneutua monipuolisesti alkutuotannosta ja jatkojalostuksesta aina ruokalautaselle asti.

Tällä hetkellä luomuun liittyviä asioita opetetaan kuitenkin hyvin vähän. Luomu sisältyy opetukseen lähinnä maa- ja puutarhatalouden koulutuksissa. Luomun tulisikin sisältyä luonnollisena osana myös elintarvike- ja ravitsemisalan koulutuksiin, ja lisäksi se liittyy myös luonto- ja luonnontuote-, metsä- ja matkailualan koulutuksiin keruutuotannon ja luontomatkailun kautta. Opetuksen tulisi antaa vähintään perustiedot luomusta (Vahtila ym., 2024). Ammattialan opinnoissa luomusisällöt voitaisiin integroida perusopintoihin, ja syventävissä opinnoissa tulisi puolestaan tarjota mahdollisuus erikoistua luomuun ja kehittyä alan asiantuntijaksi. Tällaisten koulutusten kehittämiseen löytyy runsaasti valmiita oppimateriaaleja. Perustietoa luomusta löytyy esimerkiksi ProLuomun tuottamista tietokorteista (ProLuomu, n.d.-b), joissa kuvataan, mikä tekee eri tuotteista luomua.  Luomun vahvuuksien ymmärtäminen tuotannossa, jatkojalostuksessa ja ruoanvalmistuksessa avaa uusia mahdollisuuksia koko elintarvikealan kehittämiseen. Luomulla on merkittävä rooli kansallisessa huoltovarmuudessa. Ensiarvoista olisikin, että kuluttajat ymmärtäisivät, miten ostamalla luomutuotteita vaikutetaan laajasti pitkälle tulevaisuuteen. Viimekädessä juuri kuluttajien ostokäyttäytyminen määrittelee kehityssuunnan.

Kirjoittajat