Hyppää sisältöön
Etusivu HAMK Pilkku Tulevaisuuden showroom-tila herätti innovatiivisia ajatuksia XR-kehittäjässä
  • HAMK Pilkku -Verkkolehti

Tulevaisuuden showroom-tila herätti innovatiivisia ajatuksia XR-kehittäjässä

  • Toni Lavonen

Virtuaalivarastosovellusta kehittävät hanketyöntekijät osallistuivat 12.12.2024 yhteistyökumppanimme LIMOWA ry:n järjestämään miniseminaariin ja showroom-vierailuun, joka toteutettiin Elisan kanssa yhteistyössä. Tilaisuudessa kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja Internet of Things- (IoT), 5G- sekä AI- eli tekoälyteknologioista sekä siitä, miten näiden avulla voidaan luoda ratkaisuja, jotka yhdistävät laitteita, nopeaa tiedonsiirtoa ja algoritmeja. Puheenvuorojen lisäksi tutustuimme Elisan Showroomiin, jossa meille esiteltiin esimerkkiratkaisuja edellä mainituista aiheista. Vaikka tapahtuma ja sen sisältö oli suunnattu varasto- ja logistiikka-alan yrityksille, tarjosi tapahtuma myös laajennetun todellisuuden sovelluksia kehittävälle XR-kehittäjälle inspiraatiota ja konkreettisia ideoita näiden teknologioiden hyödyntämisestä.

Miniseminaarissa kuultiin Elisan IoT-ratkaisuista

Miniseminaarin aikana puhujat kertoivat IoT-laitteista, 5G:stä sekä siitä, miten näitä kahta teknologiaa voisi hyödyntää muun muassa rekkojen reaaliaikaisessa paikkatietojen seurannassa tai polttoainekulujen hallinnassa. Esimerkissä kerrottiin, miten sijoittamalla rekkaan reaaliaikaista dataa lähettäviä IoT-laitteita ja antamalla oppivalle tekoälylle pääsy näihin datoihin voitaisiin luoda kuljetusten hallintajärjestelmä, josta tavaran tilaaja voisi nähdä, missä mikin kuljetus on matkalla. Tämä voisi auttaa reagoimaan viivästyksiin tavaran toimituksissa. Lisäksi oppiva tekoäly voisi auttaa ennustamaan tulevia tilauksia perustuen tavaran menekkiin.

Showroomissa esiteltiin mielenkiintoisia innovaatioita

Miniseminaarin päätyttyä pääsimme tutustumaan Elisan Showroomiin, jossa esiteltiin digitalisaation nykyisiä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tutustumisen aikana puhujat valottivat enemmän puheenaiheitaan konkreettisten esimerkkien muodossa.

Yhdessä esittelyssä traktori oli muokattu etäohjattavaksi. Traktori oli sijainnut Raisiossa, ja sitä oli pystytty ohjaamaan Showroomissa sijainneella ohjausyksiköllä saumattomasti minimaalisella viiveellä. Traktori toimi esimerkkinä 5G-verkon nopeudesta, mutta vastaavaa etäohjausta voisi hyödyntää muun muassa työkoneiden ohjaamiseen vaarallisilla alueilla.

Toisessa tapauksessa käsiteltiin renkailla, kameralla ja näytöllä varustettua etäläsnäolorobottia, jota pystyttiin ohjaamaan tietokoneen avulla. Robottiin asennettu 5G-asema mahdollisti robotin käyttämisen missä tahansa 5G-verkon kuuluvuusalueen sisällä. Robotin sijoituspaikkana voisi toimia esimerkiksi kirjasto, jossa kirjastonhoitaja voisi tarvittaessa ottaa robotin hallintaansa auttaakseen asiakasta. 

Kolmas esimerkki oli Nokian 3D Arena, jonne oli sijoitettu neljä kappaletta 360°-kameroita. Kamerat välittivät 5G-verkon kautta live-kuvaa jääkiekko-ottelusta, jota käyttäjä pystyi seuraamaan etäältä virtuaalilasien avulla. Käyttäjä pystyi halutessaan siirtymään kameroiden välillä lasien tarjoaman virtuaalisen käyttöliittymän avulla.

Vierailu herätti ajatuksia ja innostusta

Tilaisuus tarjosi loistavan mahdollisuuden oppia IoT-, 5G- ja AI-teknologioista. Esitellyistä demoista erityisesti Nokia 3D Arena jäi mieleen ja herätti ajatuksia näiden teknologioiden mahdollisuuksista ja siitä, miten niitä voisi hyödyntää virtuaalisten varastojen kehitystyössä.

Varastoihin sijoitettujen IoT-laitteiden avulla voitaisiin kerätä reaaliaikaista ympäristötietoa ja muuta dataa. Tämä data siirrettäisiin 5G-verkon kautta XR-alustoille, mikä mahdollistaisi digitaalisten kaksosten luomisen. Tällainen ei olisi pelkästään tietokoneen ruudulta tarkasteltava 3D-malli, vaan ympäristö, johon käyttäjä voisi astua sisälle. Ympäristössä voitaisiin simuloida ja optimoida virtuaalisten varastojen toimintaa turvallisesti ennen niiden toteutusta. Tätä voitaisiin soveltaa myös muihin toimialoihin, kuten rakennushankkeisiin.

Oppiva tekoäly voisi toimia XR-sovelluksissa ohjaajan tai avustajan roolissa. Se voisi vastata käyttäjän esittämiin kysymyksiin ja kouluttaa käyttäjää joidenkin työtehtävien kohdalla. Tekoäly seuraisi käyttäjän etenemistä ja personoisi koulutusta ja oppimisympäristöä käyttäjän tarpeiden mukaan. Tarjoamalla käyttäjälle kyvyn puhua tekoälyn kanssa voitaisiin XR-ympäristöistä luoda entistä immersiivisempiä.

Kirjoittaja

Hankkeen tiedot

VIVA – Virtuaalinen Varasto Osaamisen Kasvattamisessa -hanke (ESR+) on Euroopan Unionin osarahoittama hanke.

Hanketta toteuttaa HAMK Tech tutkimusyksikkö, ja yhteistyökumppanina toimii LIMOWA ry.

Hankkeessa toteutettava virtuaalinen varasto -koulutus- ja perehdyttämiskokonaisuus valmistuu hankkeen aikana (1.9.2023–28.2.2026). Hankkeen tulokset ja virtuaalisen varaston kehitystyö tullaan julkaisemaan avoimena datana.

Euroopan unionin osarahoittama -logo

Julkaisun tiedot

Pysyvä osoite

https://doi.org/10.63777/6119

Lisenssi

CC BY-NC-SA 4.0

Avainsanat

, , , ,

Viittausohje

Lavonen, T. (2025). Tulevaisuuden showroom-tila herätti innovatiivisia ajatuksia XR-kehittäjässä. HAMK Pilkku. https://doi.org/10.63777/6119