Yhteisöllisyys korkeakouluissa

Oletko tuntenut itsesi joskus yksinäiseksi?

Et ole yksin. Noin 15–20 prosenttia suomalaisista kokee toistuvaa yksinäisyyttä.

Junttilan ja Karlssonin (2024) mukaan yksinäisyys voidaan ymmärtää ristiriitana yksilön ihmissuhteiden laadun tai määrän ja yksilön omien toiveiden ja tarpeiden kanssa. Yksinäisyyteen liittyy myös se, että yksin oleminen ei ole vapaaehtoista. Yksinäiseksi itsensä kokeva ihminen voi siis esimerkiksi toivoa, että hänellä olisi laadultaan syvempiä ihmissuhteita tai ylipäätään enemmän ihmissuhteita. (Junttila & Karlsson, 2024) Yksinäisyys on kielteinen psyykkinen olotilana, joka aktivoi aivoissa samoja aivoalueita kuin fyysinen kipu (Junttila 2015, s. 13; 2018, s. 21).

Jalonen ja Jantunen (2025) selvittivät opinnäytetyössään sosionomiopiskelijoiden kokemuksia yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta korkeakouluopinnoissa. Opinnäytetyössä selvitettiin sosionomiopiskelijoiden yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksia sekä ajatuksia keinoista vähentää yksinäisyyttä laadullisin menetelmin. (Jalonen & Jantunen, 2025) Tässä opinnäytetyön pohjalta tehdyssä artikkelissa keskitytään erityisesti opinnäytetyön tuloksiin siitä, millä keinoin yksinäisyyttä voitaisiin vähentää korkeakouluopiskelijoiden elämässä.

Yksinäisyys

Kansainvälisesti ja Suomessa yksinäisyys on yleinen ilmiö, joka näkyy myös korkeakouluissa. WHO on määritellyt yksinäisyyden kasvavaksi terveysuhaksi ja aloittanut sen ehkäisyyn tähtäävän työn (Johnson, 2023). Suomalaisista noin 15–20 prosenttia kokee toistuvaa yksinäisyyttä, ja yksinäisyys on yleisintä nuoruudessa ja vanhuudessa (Junttila & Karlsson, 2024). Vuoden 2025 yksinäisyysbarometrin mukaan yli puolet barometrin vastaajista kertoi kokevansa yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta ainakin joskus. Opiskelijoilla yksinäisyyden kokemukset ovat vielä muuta väestöä yleisempiä. (Hyry & Soivia, 2025, ss. 6–7)

Vuonna 2022 julkaistun nuorisobarometrin mukaan ammattikorkeakoulussa opiskelevista yhdeksän prosenttia vastasi väitteen ”Koen itseni usein yksinäiseksi” sopivan heidän kokemukseensa aika tai erittäin hyvin. Vastaajista 46 prosenttia kertoi väitteen sopivan heidän kokemukseensa joskus ja 45 vastasi, että väite ei sovi ollenkaan heidän kokemukseensa.  (Kivijärvi, 2022, s. 60). HelsinkiMission toteuttaman yksinäisyyskyselyn korkeakouluissa opiskelevista vastaajista 51 prosenttia koki yksinäisyyttä melko usein tai jatkuvasti (HelsinkiMissio, 2024, s. 9). Niin ikään HelsinkiMission toteuttaman kyselyn mukaan 20 prosentilla korkeakouluissa opiskelevista ei ole yhtään kaveria oppilaitoksessa (HelsinkiMissio, 2025, s. 6).

Yksinäisyys vaikuttaa hyvinvointiin ja oppimiseen

Yksinäisyys vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti, sillä se vaikuttaa ihmisen kokemukseen omasta olemassaolostaan ja merkityksellisyydestään (Junttila & Karlsson, 2024). Yksinäisyys voi synnyttää sosiaalista kipua sekä altistaa kehon jatkuvalle stressille ja heikentää näin fyysistä terveyttä. Tunne ja kokemus yksinäisyydestä voi johtaa myös psyykkisiin liitännäisoireisiin, kuten ahdistukseen ja masennukseen sekä merkityksettömyyden kokemuksiin. (Hertz, 2020, ss. 24–25; Junttila 2018, s. 16)

Yksinäisyyden kokemus vaikuttaa myös ihmisen kykyyn oppia. Yksinäisyyden vaikutukset oppimiseen ja opiskelumotivaatioon ovat moninaisia. (Junttila & Karlsson, 2024.) Yksinäisyyttä kokeneiden korkeakouluopiskelijoiden mukaan yleisemmin yksinäisyys vaikuttaa esimerkiksi jaksamiseen, mielenterveysongelmiin, väsymykseen, välinpitämättömyyteen ja keskittymisvaikeuksiin opinnoissa. Opiskelijoiden mukaan yksinäisyys vaikuttaa lisäksi muun muassa poissaoloihin opinnoista, myöhästelyihin opinnoissa ja heikentyneisiin arvosanoihin. (HelsinkiMissio, 2024, s. 20)

Keinoja yksinäisyyden vähentämiseksi korkeakouluissa

Suurin osa opiskelijoista kokee, että korkeakoulut eivät panosta yksinäisyyden vähentämiseen, ja vain pienelle osalle on tarjottu yksinäisyyteen apua korkeakoulussa (HelsinkiMissio, 2024, s. 26, 28). Korkeakoulujen tulisi aktiivisesti pyrkiä vähentämään yksinäisyyttä korkeakouluissa ja samaan aikaan tarjota apua yksinäisyyttä kokeville. Jalosen ja Jantusen (2025) opinnäytetyön mukaan yksinäisyyden vähentämiseksi tulee kiinnittää huomiota muun muassa ryhmäytymiseen, ryhmätyöskentelyyn ja laajempaan kulttuurin muutokseen.

Opintojen alussa toteutettu ryhmäytyminen jää usein pistemäiseksi ja liian vähäiseksi, mikä heikentää yhteishengen muodostumista. Lisäksi ryhmäytymisen painottuminen alkoholin käyttöön voi vaikeuttaa joidenkin opiskelijoiden osallistumista. Ryhmäytymisen tulisi jatkua läpi opintojen, ei vain alkuvaiheessa. On tärkeää, että ryhmäytymisen suunnittelussa ja toteutuksessa tehdään yhteistyötä opettajien, tuutoreiden, opiskelijayhdistyksen ja hyvinvointipalveluiden kesken.

Yksinäisyyttä kokevien opiskelijoiden voi olla vaikeaa hakeutua ryhmiin, jos ryhmät muodostetaan täysin vapaasti. Ryhmien sekoittaminen myös opintojen alkuvaiheen jälkeen voisi edistää ryhmäytymistä ja helpottaa opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta. Opettajien tulee ohjata ja tukea ryhmätöiden tekemistä, eikä jättää opiskelijoita keskenään niiden kanssa.

Yksinäisyyden vähentäminen edellyttää laajempaa kulttuurista muutosta korkeakouluissa. Yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta tulee keskustella avoimesti, ja yleiseen opiskeluilmapiiriin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Jokainen opiskelija tulee kohdata yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti.

HelsinkiMission (2024) yksinäisyyskyselyyn vastanneet opiskelijat kokivat, että yksinäisyyden vähentämiseksi tulisi edistää yhdenvertaisuutta ja turvallisuuden tunnetta osana opintoja. Lisäksi ohjausta ja tukea tulisi tarjota lähiopinnoissa sekä ryhmätyöskentelyn yhteydessä. Yksinäisyyden tunnistamista olisi parannettava, ja siihen liittyviä palveluja pitäisi tarjota nykyistä enemmän. Opiskelijat pitivät myös tärkeänä säännöllistä ryhmäyttämistä sekä pari- ja ryhmätöiden tekemistä vieraampien opiskelijoiden kanssa. (HelsinkiMissio, 2024, s. 31–32)

Lopuksi

Yksinäisyyden vähentäminen on inhimillisesti tärkeää, sillä yksinäisyys aiheuttaa merkittävää kärsimystä ja pahoinvointia suurelle joukolle opiskelijoita. Jokaisen korkeakoulun tulisikin viimeistään nyt ryhtyä toimiin yksinäisyyden ehkäisemiseksi ja siihen vastaamiseksi. Työn tulee lähteä korkeakoulutuksen päätöksenteosta ja johdosta, mutta onnistuminen edellyttää kaikkien panosta ja yhteistä toimintaa. Opettajat vastaavat omalta osaltaan turvallisen ja osallistumista tukevan oppimisympäristön luomisessa, ohjaavat ryhmäprosesseja ja tunnistavat yksinäisyyden merkkejä arjen opetustilanteissa. Muu henkilöstö, kuten opiskelijapalvelut ja hyvinvointitoimijat, tarjoavat matalan kynnyksen tukea, koordinoivat toimintaa ja tekevät yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan kanssa. Opiskelijayhteisö mahdollistaa osallistumista ja yhteisöllisyyttä järjestämällä saavutettavia ja monipuolisia tapahtumia sekä vertaistoimintaa. Opiskelijat itse vaikuttavat ilmapiiriin pienillä arjen teoilla: ottamalla toiset mukaan, osallistumalla yhteisiin toimintoihin ja kertomalla tarpeistaan. Yhdessä nämä toimijat luovat ympäristön, jossa kenenkään ei tarvitse jäädä yksin.

Kirjoittajat