Ammatillisen opettajakorkeakoulun opintojen aikataulut
Täältä löydät aikataulut ammatillisen opettajankoulutuksen, ammatillisen erityisopettajankoulutuksen ja ammatillisen opinto-ohjaajankoulutuksen koulutuspäiviin.
Luethan lisätietoja opiskelun aloituksesta ja käytänteistä myös Opiskelijan sivuilta.
Aikataulut ja opiskeluryhmät lukuvuonna 2026-2027
Alta löydät ammatillisen opettajankoulutuksen, ammatillisen erityisopettajankoulutuksen ja ammatillisen opinto-ohjaajankoulutuksen opiskeluryhmien koulutuspäivät luvuodelle 2026-2027. Jokaisen ryhmän koulutuspäivälistauksen alla on linkki moduulikarttaan, josta näet visuaalisesti opintojaksot ja niiden ajoittumisen lukuvuoden ajalle.
Ryhmä kokoontuu Hämeenlinnassa HAMKin kampuksella, Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella (Vanhanlähde 9, 13100 Hämeenlinna). Katso alla olevasta linkistä tarkemmat saapumisohjeet kampukselle:
Ryhmässä opiskellaan koulutuspäivillä Hämeenlinnassa sekä verkossa. Koulutuspäivät ovat pääsääntöisesti tiistaisin kello 9.00–16.00. Huomioithan muutamat poikkeukset.
Huom! Jos olet suorittanut jo aiemmin kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen ja ammattikasvatuksen perusopinnot, opintosi alkavat virallisesti vasta elokuussa. Osallistut kuitenkin 5.5. kaikkien opiskelijoiden orientaatioon, mutta et osallistu kasvatustieteellisten opintojen koulutuspäiviin.
Toukokuussa aloittavien opiskelijoiden, jotka suorittavat kasvatustieteelliset perusopinnot osana opettajankoulutusta, on hyvä varata opinnoille aikaa toukokuusta alkaen ja koko kesän ajalle.
Alla olevien päivien lisäksi opettajaopintoihin sisältyy myös valinnainen opintojakso (5 op). Valinnaisten opintojaksojen koulutuspäivät löydät valinnaisten opintojen moduulikartasta.
| Ryhmän yhteinen aloitus | ||
| Ti 5.5.2026 | kello 13.00–16.00 | Verkossa |
| Kasvatustieteelliset opinnot | ||
| Ke 6.5.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 3.6.2026 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ke 12.8.2026 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Yhteiset koulutuspäivät | ||
| Ke 5.8.2026 | kello 15.00–16.30 | Verkossa |
| Ti 18.8.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 1.9.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 15.9.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 29.9.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 20.10.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 3.11.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 18.11.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 1.12.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 15.12.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 13.1.2027 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| To 28.1.2027 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 2.2.2027 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 16.2.2027 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ti 16.3.2027 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ti 6.4.2027 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ti 20.4.2027 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Pe 4.6.2027 | Valmistumisjuhla Hämeenlinnassa |
Ryhmä kokoontuu Lahdessa koulutuskeskus Salpauksen keskustakampuksella.
Ståhlberginkatu 2-10 ja Svinhufvudinkatu 4-13, 15110 Lahti
Ryhmässä opiskellaan koulutuspäivillä Lahdessa sekä verkossa. Koulutuspäivät ovat pääsääntöisesti tiistaisin kello 9.00–16.00 . Huomioithan muutamat poikkeukset.
Huom! Jos olet suorittanut jo aiemmin kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen ja ammattikasvatuksen perusopinnot, opintosi alkavat virallisesti vasta elokuussa. Osallistut kuitenkin 5.5. kaikkien opiskelijoiden orientaatioon, mutta et osallistu kasvatustieteellisten opintojen koulutuspäiviin.
Toukokuussa aloittavien opiskelijoiden, jotka suorittavat kasvatustieteelliset perusopinnot osana opettajankoulutusta, on hyvä varata opinnoille aikaa toukokuusta alkaen ja koko kesän ajalle.
Alla olevien päivien lisäksi opettajaopintoihin sisältyy myös valinnainen opintojakso (5 op). Valinnaisten opintojaksojen koulutuspäivät löydät valinnaisten opintojen moduulikartasta.
| Ryhmän yhteinen aloitus | ||
| Ti 5.5.2026 | kello 13.00–16.00 | Verkossa |
| Kasvatustieteelliset opinnot | ||
| Ke 6.5.2026 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| Ke 3.6.2026 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ke 12.8.2026 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Yhteiset koulutuspäivät | ||
| Ke 5.8.2026 | kello 15.00–16.30 | Verkossa |
| Ti 18.8.2026 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| Ti 1.9.2026 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| Ti 15.9.2026 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| Ti 29.9.2026 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| Ke 30.9.2026 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| Ti 3.11.2026 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| Ke 18.11.2026 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| Ti 1.12.2026 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| Ti 15.12.2026 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| Ke 13.1.2027 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| To 28.1.2027 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| Ti 2.2.2027 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| Ti 16.2.2027 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ti 16.3.2027 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ti 6.4.2027 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ti 20.4.2027 | kello 9.00–16.00 | Lahdessa |
| Pe 4.6.2027 | Valmistumisjuhla Hämeenlinnassa |
Ryhmä kokoontuu Turun AMK:n Kupittaan kampuksella.
Joukahaisenkatu 7, 20520 Turku
Ryhmässä opiskellaan koulutuspäivillä Turussa sekä verkossa. Koulutuspäivät ovat pääsääntöisesti tiistaisin kello 9.00–16.00 . Huomioithan muutamat poikkeukset.
Huom! Jos olet suorittanut jo aiemmin kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen ja ammattikasvatuksen perusopinnot, opintosi alkavat virallisesti vasta elokuussa. Osallistut kuitenkin 5.5. kaikkien opiskelijoiden orientaatioon, mutta et osallistu kasvatustieteellisten opintojen koulutuspäiviin.
Toukokuussa aloittavien opiskelijoiden, jotka suorittavat kasvatustieteelliset perusopinnot osana opettajankoulutusta, on hyvä varata opinnoille aikaa toukokuusta alkaen ja koko kesän ajalle.
Alla olevien päivien lisäksi opettajaopintoihin sisältyy myös valinnainen opintojakso (5 op). Valinnaisten opintojaksojen koulutuspäivät löydät valinnaisten opintojen moduulikartasta.
| Ryhmän yhteinen aloitus | ||
| Ti 5.5.2026 | kello 13.00–16.00 | Verkossa |
| Kasvatustieteelliset opinnot | ||
| Ke 6.5.2026 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| Ke 3.6.2026 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ke 12.8.2026 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Yhteiset koulutuspäivät | ||
| Ke 5.8.2026 | kello 15.00–16.30 | Verkossa |
| Ti 18.8.2026 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| Ti 1.9.2026 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| Ti 15.9.2026 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| Ti 29.9.2026 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| Ti 20.10.2026 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| Ti 3.11.2026 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| Ke 18.11.2026 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| Ti 1.12.2026 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| Ti 15.12.2026 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| Ke 13.1.2027 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| To 28.1.2027 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| Ti 2.2.2027 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| Ti 16.2.2027 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ti 16.3.2027 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ti 6.4.2027 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ti 20.4.2027 | kello 9.00–16.00 | Turussa |
| Pe 4.6.2027 | Valmistumisjuhla Hämeenlinnassa |
Ryhmässä opiskellaan verkkopainotteisesti. Opinnot ovat pääsääntöisesti verkossa, mutta opintoihin sisältyy myös muutama koulutuspäivä Hämeenlinnassa. Koulutuspäivät ovat pääsääntöisesti tiistaisin kello 8.00–14.00. Huomioithan muutamat poikkeukset.
Ryhmän kokoontuessa Hämeenlinnassa tapaamme HAMKin kampuksella, Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella (Vanhanlähde 9, 13100 Hämeenlinna). Katso alla olevasta linkistä tarkemmat saapumisohjeet kampukselle:
Huom! Jos olet suorittanut jo aiemmin kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen ja ammattikasvatuksen perusopinnot, opintosi alkavat virallisesti vasta elokuussa. Osallistut kuitenkin 5.5. kaikkien opiskelijoiden orientaatioon, mutta et osallistu kasvatustieteellisten opintojen koulutuspäiviin.
Toukokuussa aloittavien opiskelijoiden, jotka suorittavat kasvatustieteelliset perusopinnot osana opettajankoulutusta, on hyvä varata opinnoille aikaa toukokuusta alkaen ja koko kesän ajalle.
Alla olevien päivien lisäksi opettajaopintoihin sisältyy myös valinnainen opintojakso (5 op). Valinnaisten opintojaksojen koulutuspäivät löydät valinnaisten opintojen moduulikartasta.
| Ryhmän yhteinen aloitus | ||
| Ti 5.5.2026 | kello 13.00–16.00 | Verkossa |
| Kasvatustieteelliset opinnot | ||
| Ma 4.5.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 3.6.2026 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 11.8.2026 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Yhteiset koulutuspäivät | ||
| Ke 5.8.2026 | kello 15.00–16.30 | Verkossa |
| Ti 18.8.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 1.9.2026 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 15.9.2026 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 29.9.2026 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 20.10.2026 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 3.11.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 18.11.2026 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 1.12.2026 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 15.12.2026 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 12.1.2027 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 26.1.2027 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 2.2.2027 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 16.2.2027 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 16.3.2027 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 6.4.2027 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Ti 20.4.2027 | kello 8.00–14.00 | Verkossa |
| Pe 4.6.2027 | Valmistumisjuhla Hämeenlinnassa |
Ryhmässä opiskellaan verkkopainotteisesti. Opinnot ovat pääsääntöisesti verkossa, mutta opintoihin sisältyy myös muutama koulutuspäivä Hämeenlinnassa. Koulutuspäivät ovat pääsääntöisesti torstaisin kello 12.00–18.00 . Huomioithan muutamat poikkeukset.
Ryhmän kokoontuessa Hämeenlinnassa tapaamme HAMKin kampuksella, Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella (Vanhanlähde 9, 13100 Hämeenlinna). Katso alla olevasta linkistä tarkemmat saapumisohjeet kampukselle:
Huom! Jos olet suorittanut jo aiemmin kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen ja ammattikasvatuksen perusopinnot, opintosi alkavat virallisesti vasta elokuussa. Osallistut kuitenkin 5.5. kaikkien opiskelijoiden orientaatioon, mutta et osallistu kasvatustieteellisten opintojen koulutuspäiviin.
Toukokuussa aloittavien opiskelijoiden, jotka suorittavat kasvatustieteelliset perusopinnot osana opettajankoulutusta, on hyvä varata opinnoille aikaa toukokuusta alkaen ja koko kesän ajalle.
Alla olevien päivien lisäksi opettajaopintoihin sisältyy myös valinnainen opintojakso (5 op). Valinnaisten opintojaksojen koulutuspäivät löydät valinnaisten opintojen moduulikartasta.
| Ryhmän yhteinen aloitus | ||
| Ti 5.5.2026 | kello 13.00–16.00 | Verkossa |
| Kasvatustieteelliset opinnot | ||
| Ma 4.5.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 2.6.2026 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| Ti 11.8.2026 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| Yhteiset koulutuspäivät | ||
| Ke 5.8.2026 | kello 15.00–16.30 | Verkossa |
| To 20.8.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| To 3.9.2026 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| To 17.9.2026 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| To 1.10.2026 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| To 22.10.2026 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| To 5.11.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| To 19.11.2026 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| To 3.12.2026 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| To 17.12.2026 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| To 14.1.2027 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| Ke 27.1.2027 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| To 4.2.2027 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| To 18.2.2027 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| To 18.3.2027 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| To 8.4.2027 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| To 22.4.2027 | kello 12.00–18.00 | Verkossa |
| Pe 4.6.2027 | Valmistumisjuhla Hämeenlinnassa |
Ryhmä kokoontuu Hämeenlinnassa HAMKin kampuksella, Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella
(Vanhanlähde 9, 13100 Hämeenlinna). Katso alla olevasta linkistä tarkemmat saapumisohjeet kampukselle:
Ryhmässä opiskellaan koulutuspäivillä sekä Hämeenlinnassa että verkossa. Koulutuspäivät ovat pääsääntöisesti keskiviikkoisin kello 9.00–16.00. Huomioithan muutamat poikkeukset.
Huom! Jos olet suorittanut jo aiemmin kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen ja ammattikasvatuksen perusopinnot, opintosi alkavat virallisesti vasta elokuussa. Osallistut kuitenkin 5.5. kaikkien opiskelijoiden orientaatioon, mutta et osallistu kasvatustieteellisten opintojen koulutuspäiviin.
Toukokuussa aloittavien opiskelijoiden, jotka suorittavat kasvatustieteelliset perusopinnot osana opettajankoulutusta, on hyvä varata opinnoille aikaa toukokuusta alkaen ja koko kesän ajalle.
| Ryhmän yhteinen aloitus | ||
| Ti 5.5.2026 | kello 13.00–16.00 | Verkossa |
| Kasvatustieteelliset opinnot | ||
| Ke 6.5.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 3.6.2026 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ke 12.8.2026 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Yhteiset koulutuspäivät | ||
| Ke 5.8.2026 | kello 15.00–16.30 | Verkossa |
| Ke 19.8.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 2.9.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 16.9.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| To 1.10.2026 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ke 21.10.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 4.11.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 17.11.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 2.12.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 16.12.2026 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 12.1.2027 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ti 26.1.2027 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 27.1.2027 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |
| Ke 3.2.2027 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 17.2.2027 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 17.3.2027 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 7.4.2027 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 21.4.2027 | kello 9.00–16.00 | Hämeenlinnassa |
| Pe 4.6.2027 | Valmistumisjuhla Hämeenlinnassa |
Ryhmä kokoontuu pääkaupunkiseudulla Careerian Vantaan toimipisteessä (Virnatie 5 A, 01300 Vantaa). Katso alla olevasta linkistä tarkemmat saapumisohjeet:
Ryhmässä opiskellaan koulutuspäivillä sekä pääkapunkiseudulla että verkossa. Koulutuspäivät ovat pääsääntöisesti keskiviikkoisin kello 9.00–16.00. Huomioithan muutamat poikkeukset.

| Ke 6.5.2026 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |

| Ti 11.8.2026 | kello 9.00–15.00 | Verkossa |

| Ke 19.8.2026 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |
| Ke 2.9.2026 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |
| Ke 16.9.2026 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |

| Ke 21.10.2026 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |
| Ke 4.11.2026 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |
| Ti 17.11.2026 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |
| Ke 2.12.2026 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |
| Ke 16.12.2026 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |
| Ti 12.1.2027 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |
| Ti 26.1.2027 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |

| Ke 3.2.2027 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |
| Ke 17.2.2027 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |
| Ke 17.3.2027 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |
| Ke 7.4.2027 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |
| Ke 21.4.2027 | kello 9.00–16.00 | pääkaupunkiseudulla |

The programme includes online meetings on average two days per month. Online meetings take place primarily on Wednesdays. Online meetings start at 9:00 am and end at 3:00 pm (Finnish time).
In addition to the dates listed below, the professional teacher education programme also includes an optional study course (5 ECTS). You can find the dates for optional courses in the module map of optional studies.
| Group’s joint kick-off meeting | ||
| Wed 6 May 2026 | at 13.00–16.00 | Online |
| Basic studies in Educational Sciences | ||
| Thu 7 May 2026 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 3 Jun 2026 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 12 Aug 2026 | at 9.00–15.00 | Online |
| Joint online meetings | ||
| Wed 5 Aug 2026 | at 15.00–16.30 | Online |
| Wed 19 Aug 2026 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 2 Sept 2026 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 16 Sept 2026 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 30 Sept 2026 | at 9.00-15.00 | Online |
| Wed 21 Oct 2026 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 4 Nov 2026 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 18 Nov 2026 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 2 Dec 2026 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 16 Dec 2026 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 13 Jan 2027 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 27 Jan 2027 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 3 Feb 2027 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 17 Feb 2027 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 17 Mar 2027 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 7 Apr 2027 | at 9.00–15.00 | Online |
| Wed 21 Apr 2027 | at 9.00–15.00 | Online |
| Fri 4 Jun 2027 | Graduation ceremony in Hämeenlinna |
Opintojen aikana opiskelet lähipäivillä Hämeenlinnassa, alueilla ja verkossa. Alueilla järjestettävien lähipäivien paikkakunnat varmistuvat opintojen alussa opiskelijoiden asuin- tai työskentelypaikkakuntien mukaan.
Ryhmän kokoontuessa Hämeenlinnassa, opiskelet HAMKin kampuksella, Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella (Vanhanlähde 9, 13100 Hämeenlinna). Katso alla olevasta linkistä tarkemmat saapumisohjeet kampukselle:
Koulutuspäivät ovat pääsääntöisesti kello 9.00–16.00. Huomioithan muutamat poikkeukset.
Alla olevien päivien lisäksi erityisopettajaopintoihin sisältyy myös valinnainen opintojakso (5 op). Valinnaisten opintojaksojen koulutuspäivät löydät opintojen moduulikartasta.
| Erityispedagogiikan perusopinnot | ||
| To 7.5.2026 | kello 9.00-15.00 | Verkossa |
| Ke 10.2.2027 | kello 9-15.30 | Verkossa |
| Ryhmän yhteiset tapaamiset | ||
| Ma 11.5.2026 | kello 13.00-17.00 | Verkossa |
| Ke-To 12.-13.8.2026 | kello 9.00-16.00 | Hämeenlinnassa |
| Ke 16.9.2026 | kello 9.00-16.00 | Verkossa |
| Ti 6.10.2026 | kello 9.00-16.00 | Verkossa |
| Ke-To 11.-12.11.2026 | kello 9.00-16.00 | Hämeenlinnassa |
| To 10.12.2026 | kello 9.00-16.00 | Aluepäivä |
| Ke 13.1.2027 | kello 9.00-16.00 | Verkossa |
| Ti 9.2.2027 | kello 9.00-16.00 | Verkossa |
| Ti 16.3.2027 | kello 9.00-16.00 | Aluepäivä |
| Ti 6.4.2027 | kello 9.00-16.00 | Verkossa |
| Ma-Ti 3.-4.5.2027 | kello 9.00-16.00 | Hämeenlinnassa |
| Pe 4.6.2027 | Valmistumisjuhla Hämeenlinnassa |
Opinnot järjestetään pääsääntöisesti hybridinä samanaikaisesti Hämeenlinnassa ja verkossa. Voit itse päättää osallistutko opintoihin Hämeenlinnassa vai verkon välityksellä. Huomioithan kuitenkin, että koulutuksen aloituspäivät järjestetään vain verkossa.
Ryhmän kokoontuessa Hämeenlinnassa, opiskelet HAMKin kampuksella, Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella (Vanhanlähde 9, 13100 Hämeenlinna). Katso alla olevasta linkistä tarkemmat saapumisohjeet kampukselle:
Koulutuspäivät ovat pääsääntöisesti tiistaisin tai torstaisin kello 9.00–16.00. Huomioithan muutamat poikkeukset.
Lisäksi opintoihin sisältyy ennalta ilmoitettujen työpajapäivien lisäksi kaksi ohjattua opintopiiritapaamista (4h), jotka toteutuvat arkipäivinä kello 9.00–16.00 välisenä aikana. Ajat näihin tapaamisiin sovitaan syyslukukaudella.
| To 7.5.2026 | kello 10.00-16.00 | Vain verkossa |
| Pe 8.5.2026 | kello 9.00-15.00 | Vain verkossa |
| To 13.8.2026 | kello 9.00-16.00 | Hybridi |
| Ti 8.9.2026 | kello 9.00-16.00 | Verkossa |
| Ti 6.10.2026 | kello 9.00-16.00 | Verkossa |
| Ke 11.11.2026 | kello 9.00-16.00 | Hybridi |
| Ti 8.12.2026 | kello 9.00-16.00 | Hybridi |
| To 14.1.2027 | kello 9.00-16.00 | Hybridi |
| Ti 9.2.2027 | kello 9.00-16.00 | Hybridi |
| To 18.3.2027 | kello 9.00-16.00 | Hybridi |
| Ti 13.4.2027 | kello 9.00-16.00 | Hybridi |
| Ma 3.5.2027 | kello 9.00-16.00 | Hybridi |
| Pe 4.6.2027 | Valmistumisjuhla Hämeenlinnassa |
The programme includes online meetings on average one day per month. Online meetings start at 9:00 am and end at 4:00 pm (Finnish time).
| Tue 12 May 2026 | at 9.00–16.00 | Online |
| Fri 14 Aug 2026 | at 9.00–16.00 | Online |
| Wed 9 Sept 2026 | at 9.00–16.00 | Online |
| Wed 7 Oct 2026 | at 9.00–16.00 | Online |
| Thu 12 Nov 2026 | at 9.00–16.00 | Online |
| Wed 9 Dec 2026 | at 9.00–16.00 | Online |
| Fri 15 Jan 2027 | at 9.00–16.00 | Online |
| Wed 10 Feb 2027 | at 9.00–16.00 | Online |
| Fri 19 Mar 2027 | at 9.00–16.00 | Online |
| Wed 14 Apr 2027 | at 9.00–16.00 | Online |
| Tue 4 May 2027 | at 9.00–16.00 | Online |
| Fri 4 Jun 2027 | Graduation ceremony in Hämeenlinna |
Aikataulut ja opiskeluryhmät lukuvuonna 2025-2026
Täältä löydät tietoa oman opiskeluryhmäsi työskentelytavoista ja koulutuspäivistä. Alta löydät tiedot lukuvuoden 2025-2026 opiskelupäivistä.
Hämeenlinnan monimuotoryhmä jakautuu aluksi kahteen ryhmään:
- Toukokuussa aloittavat opiskelijat, jotka suorittavat kasvatustieteelliset perusopinnot osana opettajankoulutusta. Opintojen kesto on 13 kuukautta ja laajuus 60 opintopistettä. Opintoja on myös kesällä.
- Elokuussa aloittavat opiskelijat, jotka ovat suorittaneet kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot jo aiemmin ja saavat opinnoista hyväksiluvun. Opintojen kesto on 10 kuukautta ja laajuus 48 opintopistettä.
Ryhmät yhdistyvät elokuussa. Hämeenlinnan ryhmällä on sekä lähipäiviä Hämeenlinnassa että verkossa pidettäviä koulutuspäiviä ja -tapaamisia. Katso alla olevasta luettelosta kunkin päivän kohdalta, onko koulutuspäivä Hämeenlinnassa vai verkossa. Lähipäivät pidetään Hämeenlinnassa Hämeen ammattikorkeakoulun tiloissa. Lähipäivät toteutuvat kello 9.00–16.00. Verkkopäivät alkavat toteutuvat kello 9.00–15.00. Koulutuspäivien lisäksi opintoihin sisältyy Tietotiistai-nimisiä verkkoluentoja, jotka toteutuvat kello 16.00–17.00. Tietotiistai-luennot tallennetaan ja ne ovat katsottavissa myös myöhemmin. Koulutuspäiviin osallistuminen on välttämätöntä, jotta opinnot on mahdollista suorittaa.
Yhteisten koulutustapaamisten lisäksi opettajaopinnot sisältävät pienryhmä- ja opintopiiritapaamisia. Nämä sovitaan opettajan ja opiskelijoiden kesken erikseen.
Opettajaopintoihin sisältyy myös valinnainen opintojakso (5 op). Valinnaisia opintoja toteutetaan kevätlukukaudella alkuvuodesta ja myöhemmin keväällä. Kaikki valinnaiset opintojaksot toteutetaan pääsääntöisesti verkossa ja osaan niistä sisältyy 1–2 koulutustapaamista. Parissa valinnaisessa on enemmän tapaamisia. Valinnaisten opintojaksojen koulutuspäivät löydät Valinnaisten opintojen moduulikartasta, joka julkaistaan verkkosivuilla maaliskuun lopussa.
Opetusharjoittelun aikataulu on yksilöllinen ja se selviää vasta harjoitteluneuvottelujen yhteydessä.
Kasvatustieteen perusopintojen koulutuspäivät ja niiden aiheet toukokuussa aloittaville opiskelijoille:
Maanantai 5.5.2025 kello 9.00–16.00 Hämeenlinnassa: Ihminen oppijana
Maanantai 2.6.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Ihminen oppijana sekä Koulutus ja kasvatus yhteiskunnallisena ilmiönä
Maanantai 11.8.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Oppiminen ilmiönä
Tiistai 26.8.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Oppiminen ilmiönä
Kaikille yhteiset koulutuspäivät ja niiden aiheet sekä Tietotiistait:
Maanantai 4.8.2025 kello 9.00–12.00 verkossa: Orientaatio opintoihin
Tiistai 19.8.2025 kello 9.00–16.00 Hämeenlinnassa: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus sekä Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Tiistai 9.9.2025 kello 9.00–16.00 Hämeenlinnassa: Yhteisöllisyys ja kohtaaminen opettajan työssä
Torstai 18.9.2025 kello 9.00–16.00 Hämeenlinnassa: Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Tiistai 23.9.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 1.10.2025 kello 9.00–16.00 Hämeenlinnassa: Yhteisöllisyys ja kohtaaminen opettajan työssä ja Oppimisprosessin suunnittelu
Tiistai 21.10.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 22.10.2025 kello 9.00–16.00 Hämeenlinnassa: Oppimisprosessin suunnittelu
Tiistai 28.10.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 5.11.2025 kello 9.00–12.00 verkossa: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus
Tiistai 11.11.2025 kello 9.00–16.00 Hämeenlinnassa: Oppimisprosessin suunnittelu sekä Osaamisperustaisuus ja arviointi
Keskiviikko 19.11.2025 kello 9.00–16.00 Hämeenlinnassa: Osaamisperustaisuus ja arviointi
Tiistai 9.12.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 16.12.2025 kello 9.00–16.00 Hämeenlinnassa: Osaamisperustaisuus ja arviointi sekä Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 13.1.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 14.1.2026 kello 9.00–16.00 Hämeenlinnassa: Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 27.1.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 3.2.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 11.2.2026 kello 9.00–16.00 Hämeenlinnassa: Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 3.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 4.3.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 10.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 18.3.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 24.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 7.4.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 8.4.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 21.4.2026 kello 9.00–16.00 Hämeenlinnassa: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus ja Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Perjantai 5.6.2026 Valmistumispäivä
Vaihtoehtoiset koulutuspäivät Opettaja tulevaisuuden tekijänä -opintojaksolle, mikäli opiskelijalla on hyväksilukuja ja tarve valmistua ryhmän ohjelmaa aiemmin (Huom. sovitaan ryhmän vastuuopettajan kanssa)
Tiistai 30.9.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 7.10.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Torstai 30.10.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 18.11.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Espoon monimuotoryhmä jakautuu aluksi kahteen ryhmään:
- Toukokuussa aloittavat opiskelijat, jotka suorittavat kasvatustieteelliset perusopinnot osana opettajankoulutusta. Opintojen kesto on 13 kuukautta ja laajuus 60 opintopistettä. Opintoja on myös kesällä.
- Elokuussa aloittavat opiskelijat, jotka ovat suorittaneet kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot jo aiemmin ja saavat opinnoista hyväksiluvun. Opintojen kesto on 10 kuukautta ja laajuus 48 opintopistettä.
Ryhmät yhdistyvät elokuussa. Espoon ryhmällä on sekä lähipäiviä Espoossa että verkossa pidettäviä koulutuspäiviä. Katso alla olevasta luettelosta kunkin päivän kohdalta, onko koulutuspäivä Espoossa vai verkossa. Lähipäivillä ryhmä kokoontuu Otaniemessä Aalto-yliopiston tiloissa. Lähipäivät toteutuvat kello 9.00–16.00. Verkkopäivät alkavat toteutuvat kello 9.00–15.00. Koulutuspäivien lisäksi opintoihin sisältyy Tietotiistai-nimisiä verkkoluentoja, jotka toteutuvat kello 16.00–17.00. Tietotiistai-luennot tallennetaan ja ne ovat katsottavissa myös myöhemmin. Koulutuspäiviin osallistuminen on välttämätöntä, jotta opinnot on mahdollista suorittaa.
Yhteisten koulutustapaamisten lisäksi opettajaopinnot sisältävät pienryhmä- ja opintopiiritapaamisia. Nämä sovitaan opettajan ja opiskelijoiden kesken erikseen.
Opettajaopintoihin sisältyy myös valinnainen opintojakso (5 op). Valinnaisia opintoja toteutetaan kevätlukukaudella alkuvuodesta ja myöhemmin keväällä. Kaikki valinnaiset opintojaksot toteutetaan pääsääntöisesti verkossa ja osaan niistä sisältyy 1–2 koulutustapaamista. Parissa valinnaisessa on enemmän tapaamisia. Valinnaisten opintojaksojen koulutuspäivät löydät Valinnaisten opintojen moduulikartasta, joka julkaistaan verkkosivuilla maaliskuun lopussa.
Opetusharjoittelun aikataulu on yksilöllinen ja se selviää vasta harjoitteluneuvottelujen yhteydessä.
Kasvatustieteen perusopintojen koulutuspäivät ja niiden aiheet toukokuussa aloittaville opiskelijoille:
Maanantai 5.5.2025 kello 9.00–16.00 Espoossa: Ihminen oppijana
Maanantai 2.6.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Ihminen oppijana sekä Koulutus ja kasvatus yhteiskunnallisena ilmiönä
Maanantai 11.8.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Oppiminen ilmiönä
Tiistai 26.8.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Oppiminen ilmiönä
Kaikille yhteiset koulutuspäivät ja niiden aiheet sekä Tietotiistait:
Maanantai 4.8.2025 kello 9.00–12.00 verkossa: Orientaatio opintoihin
Tiistai 19.8.2025 kello 9.00–16.00 Espoossa: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus sekä Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Tiistai 9.9.2025 kello 9.00–16.00 Espoossa: Yhteisöllisyys ja kohtaaminen opettajan työssä
Torstai 18.9.2025 kello 9.00–16.00 Espoossa: Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Tiistai 23.9.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 1.10.2025 kello 9.00–16.00 Espoossa: Yhteisöllisyys ja kohtaaminen opettajan työssä ja Oppimisprosessin suunnittelu
Tiistai 21.10.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 22.10.2025 kello 9.00–16.00 Espoossa: Oppimisprosessin suunnittelu
Tiistai 28.10.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 5.11.2025 kello 9.00–12.00 verkossa: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus
Tiistai 11.11.2025 kello 9.00–16.00 Espoossa: Oppimisprosessin suunnittelu sekä Osaamisperustaisuus ja arviointi
Keskiviikko 19.11.2025 kello 9.00–16.00 Espoossa: Osaamisperustaisuus ja arviointi
Tiistai 9.12.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 16.12.2025 kello 9.00–16.00 Espoossa: Osaamisperustaisuus ja arviointi sekä Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 13.1.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 14.1.2026 kello 9.00–16.00 Espoossa: Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 27.1.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 3.2.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 11.2.2026 kello 9.00–16.00 Espoossa: Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 3.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 4.3.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 10.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 18.3.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 24.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 7.4.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 8.4.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 21.4.2026 kello 9.00–16.00 Espoossa: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus ja Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Perjantai 5.6.2026 Valmistumispäivä
Vaihtoehtoiset koulutuspäivät Opettaja tulevaisuuden tekijänä -opintojaksolle, mikäli opiskelijalla on hyväksilukuja ja tarve valmistua ryhmän ohjelmaa aiemmin (Huom. sovitaan ryhmän vastuuopettajan kanssa)
Tiistai 30.9.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 7.10.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Torstai 30.10.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 18.11.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Lahden monimuotoryhmä jakautuu aluksi kahteen ryhmään:
- Toukokuussa aloittavat opiskelijat, jotka suorittavat kasvatustieteelliset perusopinnot osana opettajankoulutusta. Opintojen kesto on 13 kuukautta ja laajuus 60 opintopistettä. Opintoja on myös kesällä.
- Elokuussa aloittavat opiskelijat, jotka ovat suorittaneet kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot jo aiemmin ja saavat opinnoista hyväksiluvun. Opintojen kesto on 10 kuukautta ja laajuus 48 opintopistettä.
Ryhmät yhdistyvät elokuussa. Lahden ryhmällä on sekä lähipäiviä Lahdessa että verkossa pidettäviä koulutuspäiviä. Katso alla olevasta luettelosta kunkin päivän kohdalta, onko koulutuspäivä Lahdessa vai verkossa. Lähipäivillä ryhmä kokoontuu Koulutuskeskus Salpauksen tiloissa. Lähipäivät toteutuvat kello 9.00–16.00. Verkkopäivät alkavat toteutuvat kello 9.00–15.00. Koulutuspäivien lisäksi opintoihin sisältyy Tietotiistai-nimisiä verkkoluentoja, jotka toteutuvat kello 16.00–17.00. Tietotiistai-luennot tallennetaan ja ne ovat katsottavissa myös myöhemmin. Koulutuspäiviin osallistuminen on välttämätöntä, jotta opinnot on mahdollista suorittaa.
Yhteisten koulutustapaamisten lisäksi opettajaopinnot sisältävät pienryhmä- ja opintopiiritapaamisia. Nämä sovitaan opettajan ja opiskelijoiden kesken erikseen.
Opettajaopintoihin sisältyy myös valinnainen opintojakso (5 op). Valinnaisia opintoja toteutetaan kevätlukukaudella alkuvuodesta ja myöhemmin keväällä. Kaikki valinnaiset opintojaksot toteutetaan pääsääntöisesti verkossa ja osaan niistä sisältyy 1–2 koulutustapaamista. Parissa valinnaisessa on enemmän tapaamisia. Valinnaisten opintojaksojen koulutuspäivät löydät Valinnaisten opintojen moduulikartasta, joka julkaistaan verkkosivuilla maaliskuun lopussa.
Opetusharjoittelun aikataulu on yksilöllinen ja se selviää vasta harjoitteluneuvottelujen yhteydessä.
Kasvatustieteen perusopintojen koulutuspäivät ja niiden aiheet toukokuussa aloittaville opiskelijoille:
Tiistai 6.5.2025 kello 9.00–16.00 Lahdessa: Ihminen oppijana
Maanantai 2.6.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Ihminen oppijana sekä Koulutus ja kasvatus yhteiskunnallisena ilmiönä
Maanantai 11.8.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Oppiminen ilmiönä
Tiistai 26.8.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Oppiminen ilmiönä
Kaikille yhteiset koulutuspäivät ja niiden aiheet sekä Tietotiistait:
Maanantai 4.8.2025 kello 9.00–12.00 verkossa: Orientaatio opintoihin
Tiistai 19.8.2025 kello 9.00–16.00 Lahdessa: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus sekä Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Tiistai 9.9.2025 kello 9.00–16.00 Lahdessa: Yhteisöllisyys ja kohtaaminen opettajan työssä
Torstai 18.9.2025 kello 9.00–16.00 Lahdessa: Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Tiistai 23.9.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 1.10.2025 kello 9.00–16.00 Lahdessa: Yhteisöllisyys ja kohtaaminen opettajan työssä ja Oppimisprosessin suunnittelu
Tiistai 21.10.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 22.10.2025 kello 9.00–16.00 Lahdessa: Oppimisprosessin suunnittelu
Tiistai 28.10.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 5.11.2025 kello 9.00–12.00 verkossa: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus
Tiistai 11.11.2025 kello 9.00–16.00 Lahdessa: Oppimisprosessin suunnittelu sekä Osaamisperustaisuus ja arviointi
Keskiviikko 19.11.2025 kello 9.00–16.00 Lahdessa: Osaamisperustaisuus ja arviointi
Tiistai 9.12.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 16.12.2025 kello 9.00–16.00 Lahdessa: Osaamisperustaisuus ja arviointi sekä Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 13.1.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 14.1.2026 kello 9.00–16.00 Lahdessa: Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 27.1.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 3.2.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 11.2.2026 kello 9.00–16.00 Lahdessa: Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 3.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 4.3.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 10.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 18.3.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 24.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 7.4.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 8.4.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 21.4.2026 kello 9.00–16.00 Lahdessa: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus ja Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Perjantai 5.6.2026 Valmistumispäivä
Vaihtoehtoiset koulutuspäivät Opettaja tulevaisuuden tekijänä -opintojaksolle, mikäli opiskelijalla on hyväksilukuja ja tarve valmistua ryhmän ohjelmaa aiemmin (Huom. sovitaan ryhmän vastuuopettajan kanssa)
Tiistai 30.9.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 7.10.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Torstai 30.10.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 18.11.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Turun monimuotoryhmä jakautuu aluksi kahteen ryhmään:
- Toukokuussa aloittavat opiskelijat, jotka suorittavat kasvatustieteelliset perusopinnot osana opettajankoulutusta. Opintojen kesto on 13 kuukautta ja laajuus 60 opintopistettä. Opintoja on myös kesällä.
- Elokuussa aloittavat opiskelijat, jotka ovat suorittaneet kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot jo aiemmin ja saavat opinnoista hyväksiluvun. Opintojen kesto on 10 kuukautta ja laajuus 48 opintopistettä.
Ryhmät yhdistyvät elokuussa. Turun ryhmällä on sekä lähipäiviä Turussa että verkossa pidettäviä koulutuspäiviä. Katso alla olevasta luettelosta kunkin päivän kohdalta, onko koulutuspäivä Turussa vai verkossa. Lähipäivillä ryhmä kokoontuu Turun ammattikorkeakoulun tiloissa. Lähipäivät toteutuvat kello 9.00–16.00. Verkkopäivät alkavat toteutuvat kello 9.00–15.00. Koulutuspäivien lisäksi opintoihin sisältyy Tietotiistai-nimisiä verkkoluentoja, jotka toteutuvat kello 16.00–17.00. Tietotiistai-luennot tallennetaan ja ne ovat katsottavissa myös myöhemmin. Koulutuspäiviin osallistuminen on välttämätöntä, jotta opinnot on mahdollista suorittaa.
Yhteisten koulutustapaamisten lisäksi opettajaopinnot sisältävät pienryhmä- ja opintopiiritapaamisia. Nämä sovitaan opettajan ja opiskelijoiden kesken erikseen.
Opettajaopintoihin sisältyy myös valinnainen opintojakso (5 op). Valinnaisia opintoja toteutetaan kevätlukukaudella alkuvuodesta ja myöhemmin keväällä. Kaikki valinnaiset opintojaksot toteutetaan pääsääntöisesti verkossa ja osaan niistä sisältyy 1–2 koulutustapaamista. Parissa valinnaisessa on enemmän tapaamisia. Valinnaisten opintojaksojen koulutuspäivät löydät Valinnaisten opintojen moduulikartasta, joka julkaistaan verkkosivuilla maaliskuun lopussa.
Opetusharjoittelun aikataulu on yksilöllinen ja se selviää vasta harjoitteluneuvottelujen yhteydessä.
Kasvatustieteen perusopintojen koulutuspäivät ja niiden aiheet toukokuussa aloittaville opiskelijoille:
Tiistai 6.5.2025 kello 9.00–16.00 Turussa: Ihminen oppijana
Maanantai 2.6.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Ihminen oppijana sekä Koulutus ja kasvatus yhteiskunnallisena ilmiönä
Maanantai 11.8.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Oppiminen ilmiönä
Tiistai 26.8.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Oppiminen ilmiönä
Kaikille yhteiset koulutuspäivät ja niiden aiheet sekä Tietotiistait:
Maanantai 4.8.2025 kello 9.00–12.00 verkossa: Orientaatio opintoihin
Tiistai 19.8.2025 kello 9.00–16.00 Turussa: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus sekä Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Tiistai 9.9.2025 kello 9.00–16.00 Turussa: Yhteisöllisyys ja kohtaaminen opettajan työssä
Torstai 18.9.2025 kello 9.00–16.00 Turussa: Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Tiistai 23.9.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 1.10.2025 kello 9.00–16.00 Turussa: Yhteisöllisyys ja kohtaaminen opettajan työssä ja Oppimisprosessin suunnittelu
Tiistai 21.10.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 22.10.2025 kello 9.00–16.00 Turussa: Oppimisprosessin suunnittelu
Tiistai 28.10.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 5.11.2025 kello 9.00–12.00 verkossa: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus
Tiistai 11.11.2025 kello 9.00–16.00 Turussa: Oppimisprosessin suunnittelu sekä Osaamisperustaisuus ja arviointi
Keskiviikko 19.11.2025 kello 9.00–16.00 Turussa: Osaamisperustaisuus ja arviointi
Tiistai 9.12.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 16.12.2025 kello 9.00–16.00 Turussa: Osaamisperustaisuus ja arviointi sekä Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 13.1.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 14.1.2026 kello 9.00–16.00 Turussa: Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 27.1.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 3.2.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 11.2.2026 kello 9.00–16.00 Turussa: Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 3.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 4.3.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 10.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 18.3.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 24.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 7.4.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 8.4.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 21.4.2026 kello 9.00–16.00 Turussa: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus ja Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Perjantai 5.6.2026 Valmistumispäivä
Vaihtoehtoiset koulutuspäivät Opettaja tulevaisuuden tekijänä -opintojaksolle, mikäli opiskelijalla on hyväksilukuja ja tarve valmistua ryhmän ohjelmaa aiemmin (Huom. sovitaan ryhmän vastuuopettajan kanssa)
Tiistai 30.9.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 7.10.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Torstai 30.10.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 18.11.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Verkkoryhmä jakautuu aluksi kahteen ryhmään:
- Toukokuussa aloittavat opiskelijat, jotka suorittavat kasvatustieteelliset perusopinnot osana opettajankoulutusta. Opintojen kesto on 13 kuukautta ja laajuus 60 opintopistettä. Opintoja on myös kesällä.
- Elokuussa aloittavat opiskelijat, jotka ovat suorittaneet kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot jo aiemmin ja saavat opinnoista hyväksiluvun. Opintojen kesto on 10 kuukautta ja laajuus 48 opintopistettä.
Ryhmät yhdistyvät elokuussa. Verkko-opiskeluryhmän kaikki tapaamiset järjestetään verkossa Zoom-verkkotyövälinetta käyttäen. Ryhmän yhteiset koulutuspäivät toteutuvat kello 8.00–14.00. Koulutuspäivien lisäksi opintoihin sisältyy Tietotiistai-nimisiä verkkoluentoja, jotka toteutuvat kello 16.00–17.00. Tietotiistai-luennot tallennetaan ja ne ovat katsottavissa myös myöhemmin. Koulutuspäiviin osallistuminen on välttämätöntä, jotta opinnot on mahdollista suorittaa.
Yhteisten koulutustapaamisten lisäksi opettajaopinnot sisältävät pienryhmä- ja opintopiiritapaamisia. Nämä sovitaan opettajan ja opiskelijoiden kesken erikseen.
Opettajaopintoihin sisältyy myös valinnainen opintojakso (5 op). Valinnaisia opintoja toteutetaan kevätlukukaudella alkuvuodesta ja myöhemmin keväällä. Kaikki valinnaiset opintojaksot toteutetaan pääsääntöisesti verkossa ja osaan niistä sisältyy 1–2 koulutustapaamista. Parissa valinnaisessa on enemmän tapaamisia. Valinnaisten opintojaksojen koulutuspäivät löydät Valinnaisten opintojen moduulikartasta, joka julkaistaan verkkosivuilla maaliskuun lopussa.
Opetusharjoittelun aikataulu on yksilöllinen ja se selviää vasta harjoitteluneuvottelujen yhteydessä.
Kasvatustieteen perusopintojen koulutuspäivät ja niiden aiheet toukokuussa aloittaville opiskelijoille:
Keskiviikko 7.5.2025 kello 8.00–14.00: Ihminen oppijana
Keskiviikko 4.6.2025 kello 8.00–14.00: Ihminen oppijana sekä Koulutus ja kasvatus yhteiskunnallisena ilmiönä
Tiistai 12.8.2025 kello 8.00–14.00: Oppiminen ilmiönä
Keskiviikko 27.8.2025 kello 8.00–14.00: Oppiminen ilmiönä
Kaikille yhteiset koulutuspäivät ja niiden aiheet sekä Tietotiistait:
Tiistai 5.8.2025 kello 8.00–11.00: Orientaatio opintoihin
Tiistai 19.8.2025 kello 8.00–14.00: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus sekä Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Tiistai 9.9.2025 kello 8.00–14.00: Yhteisöllisyys ja kohtaaminen opettajan työssä
Torstai 18.9.2025 kello 8.00–14.00: Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Tiistai 23.9.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 1.10.2025 kello 8.00–14.00: Yhteisöllisyys ja kohtaaminen opettajan työssä ja Oppimisprosessin suunnittelu
Tiistai 21.10.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 22.10.2025 kello 8.00–14.00: Oppimisprosessin suunnittelu
Tiistai 28.10.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 5.11.2025 kello 8.00–11.00: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus
Tiistai 11.11.2025 kello 8.00–14.00: Oppimisprosessin suunnittelu sekä Osaamisperustaisuus ja arviointi
Keskiviikko 19.11.2025 kello 8.00–14.00: Osaamisperustaisuus ja arviointi
Tiistai 9.12.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 16.12.2025 kello 8.00–14.00: Osaamisperustaisuus ja arviointi sekä Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 13.1.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Torstai 15.1.2026 kello 8.00–14.00: Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 27.1.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 3.2.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 10.2.2026 kello 8.00–14.00: Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 3.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 4.3.2026 kello 8.00–14.00: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 10.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 18.3.2026 kello 8.00–14.00: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 24.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 7.4.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 8.4.2026 kello 8.00–14.00: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 21.4.2026 kello 8.00–14.00: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus ja Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Perjantai 5.6.2026 Valmistumispäivä
Vaihtoehtoiset koulutuspäivät Opettaja tulevaisuuden tekijänä -opintojaksolle, mikäli opiskelijalla on hyväksilukuja ja tarve valmistua ryhmän ohjelmaa aiemmin (Huom. sovitaan ryhmän vastuuopettajan kanssa)
Tiistai 30.9.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 7.10.2025 kello 9.00–15.00: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Torstai 30.10.2025 kello 9.00–15.00: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 18.11.2025 kello 9.00–15.00: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Verkkoryhmä jakautuu aluksi kahteen ryhmään:
- Toukokuussa aloittavat opiskelijat, jotka suorittavat kasvatustieteelliset perusopinnot osana opettajankoulutusta. Opintojen kesto on 13 kuukautta ja laajuus 60 opintopistettä. Opintoja on myös kesällä.
- Elokuussa aloittavat opiskelijat, jotka ovat suorittaneet kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot jo aiemmin ja saavat opinnoista hyväksiluvun. Opintojen kesto on 10 kuukautta ja laajuus 48 opintopistettä.
Ryhmät yhdistyvät elokuussa. Verkko-opiskeluryhmän kaikki tapaamiset järjestetään verkossa Zoom-verkkotyövälinetta käyttäen. Ryhmän yhteiset koulutuspäivät toteutuvat kello 12.00–18.00. Koulutuspäivien lisäksi opintoihin sisältyy Tietotiistai-nimisiä verkkoluentoja, jotka toteutuvat kello 16.00–17.00. Tietotiistai-luennot tallennetaan ja ne ovat katsottavissa myös myöhemmin. Koulutuspäiviin osallistuminen on välttämätöntä, jotta opinnot on mahdollista suorittaa.
Yhteisten koulutustapaamisten lisäksi opettajaopinnot sisältävät pienryhmä- ja opintopiiritapaamisia. Nämä sovitaan opettajan ja opiskelijoiden kesken erikseen.
Opettajaopintoihin sisältyy myös valinnainen opintojakso (5 op). Valinnaisia opintoja toteutetaan kevätlukukaudella alkuvuodesta ja myöhemmin keväällä. Kaikki valinnaiset opintojaksot toteutetaan pääsääntöisesti verkossa ja osaan niistä sisältyy 1–2 koulutustapaamista. Parissa valinnaisessa on enemmän tapaamisia. Valinnaisten opintojaksojen koulutuspäivät löydät Valinnaisten opintojen moduulikartasta, joka julkaistaan verkkosivuilla maaliskuun lopussa.
Opetusharjoittelun aikataulu on yksilöllinen ja se selviää vasta harjoitteluneuvottelujen yhteydessä.
Kasvatustieteen perusopintojen koulutuspäivät ja niiden aiheet toukokuussa aloittaville opiskelijoille:
Torstai 8.5.2025 kello 12.00–18.00: Ihminen oppijana
Torstai 5.6.2025 kello 12.00–18.00: Ihminen oppijana sekä Koulutus ja kasvatus yhteiskunnallisena ilmiönä
Keskiviikko 13.8.2025 kello 12.00–18.00: Oppiminen ilmiönä
Maanantai 25.8.2025 kello 12.00–18.00: Oppiminen ilmiönä
Kaikille yhteiset koulutuspäivät ja niiden aiheet sekä Tietotiistait:
Tiistai 5.8.2025 kello 13.00–16.00: Orientaatio opintoihin
Keskiviikko 20.8.2025 kello 12.00–18.00: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus sekä Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Tiistai 9.9.2025 kello 12.00–18.00: Yhteisöllisyys ja kohtaaminen opettajan työssä
Torstai 18.9.2025 kello 12.00–18.00: Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Tiistai 23.9.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 1.10.2025 kello 12.00–18.00: Yhteisöllisyys ja kohtaaminen opettajan työssä ja Oppimisprosessin suunnittelu
Tiistai 21.10.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 22.10.2025 kello 12.00–18.00: Oppimisprosessin suunnittelu
Tiistai 28.10.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 5.11.2025 kello 14.00–17.00: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus
Tiistai 11.11.2025 kello 12.00–18.00: Oppimisprosessin suunnittelu sekä Osaamisperustaisuus ja arviointi
Keskiviikko 19.11.2025 kello 12.00–18.00: Osaamisperustaisuus ja arviointi
Tiistai 9.12.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 16.12.2025 kello 12.00–18.00: Osaamisperustaisuus ja arviointi sekä Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 13.1.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Torstai 15.1.2026 kello 12.00–18.00: Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 27.1.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 3.2.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 10.2.2026 kello 12.00–18.00: Henkilökohtaistaminen ja oppimisen tuki
Tiistai 3.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 4.3.2026 kello 12.00–18.00: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 10.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 18.3.2026 kello 12.00–18.00: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 24.3.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 7.4.2026 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Keskiviikko 8.4.2026 kello 12.00–18.00: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 21.4.2026 kello 12.00–18.00: Kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijuus ja Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Perjantai 5.6.2026 Valmistumispäivä
Vaihtoehtoiset koulutuspäivät Opettaja tulevaisuuden tekijänä -opintojaksolle, mikäli opiskelijalla on hyväksilukuja ja tarve valmistua ryhmän ohjelmaa aiemmin (Huom. sovitaan ryhmän vastuuopettajan kanssa)
Tiistai 30.9.2025 kello 16.00–17.00: Tietotiistai
Tiistai 7.10.2025 kello 9.00–15.00: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Torstai 30.10.2025 kello 9.00–15.00: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
Tiistai 18.11.2025 kello 9.00–15.00: Opettaja tulevaisuuden tekijänä
IPTE25 study group is divided into two groups at the beginning:
- If you haven’t previously completed Basic Studies in Educational Sciences, you will begin your studies in May. The length of the programme is 13 months, and the scope is 60 ECTS. You also have studies in the summer.
- If you have completed the Basic Studies in Education Sciences, you will start your studies in August. You will receive 12 ECTS credits for your previous studies, and the programme will take 10 months and require 48 ECTS credits to complete.
The two groups will merge in August. All meetings of the IPTE25 study group are conducted online using the Zoom platform. Online meetings start at 9:00 am and conclude at 3:00 pm. The exception is the Orientation for Studies on 4 August, which starts at 1:00 pm and ends at 4:00 pm. The studies also include online lectures called Tuesday Bulletin, held approximately once a month from 4:00 pm to 5:00 pm. It’s important to note that all times mentioned are in Finnish time. Attendance at all meetings is mandatory.
In addition to collective training sessions, teacher studies involve peer group meetings, which are scheduled separately by the teacher and students.
Teacher studies also encompass an optional course worth 5 credits. Optional courses are available in spring semester, conducted online, with some possibly involving 1–2 training meetings. Your will find the timetable of the optional courses in the module map of the optional studies which will be published on the website at the end of March 2025.
The schedule for the Practical Teacher Training is individual and will only be clarified during the internship negotiations.
Timetable for studies in Basic Studies in Educational Science for students starting in May:
Tuesday 6 May 2025, 9 am – 3 pm: Human Being as a Learner
Thursday 5 June 2025, 9 am – 3 pm: Human Being as a Learner and Education as a Societal Function
Wednesday 13 August 2025, 9 am – 3 pm: Learning as a Phenomenon
Tuesday 26 August 2025, 9 am – 3 pm: Learning as a Phenomenon
Timetable for All Students:
Monday 4 August 2025, 1 pm – 4 pm: Orientation for Studies
Wednesday 20 August 2025, 9 am – 3 pm: Teacher’s Expertise in Education and Learning and Work of a professional teacher and Practical teacher training
Tuesday 2 September 2025, 4 pm – 5 pm: Tuesday Bulletin
Tuesday 9 September 2025, 9 am – 3 pm: Learning Community and Relational Competence
Wednesday 17 September 2025, 9 am – 3 pm: Work of a professional teacher and Practical teacher training
Wednesday 1 October 2025, 9 am – 3 pm: Learning Community and Relational Competence and Planning the Learning Process
Tuesday 21 October 2025, 4 pm – 5 pm: Tuesday Bulletin
Wednesday 22 October 2025, 9 am – 3 pm: Planning the Learning Process
Thursday 6 November 2025, 9 am – 12 pm: Teacher’s Expertise in Education and Learning
Tuesday 11 November 2025, 9 am – 3 pm: Planning the Learning Process and Competence-Based Education and Assessment
Tuesday 18 November 2025, 4 pm – 5 pm: Tuesday Bulletin
Wednesday 19 November 2025, 9 am – 3 pm: Competence-Based Education and Assessment
Tuesday 16 December 2025, 9 am – 3 pm: Competence-Based Education and Assessment and Personalisation and Support of Learning
Tuesday 13 January 2026, 12 pm – 13 pm (NOTE time): Tuesday Bulletin
Thursday 15 January 2026: 9 am – 3 pm: Personalisation and Support of Learning
Wednesday 11 February 2026, 9 am – 3 pm: Personalisation and Support of Learning
Tuesday 3 March 2026, 12 pm – 13 pm (NOTE time): Tuesday Bulletin
Wednesday 4 March 2026, 9 am – 3 pm: Teacher’s Foresight Competence
Thursday 19 March 2026, 9 am – 3 pm: Teacher’s Foresight Competence
Thursday 9 April 2026, 9 am – 3 pm: Teacher’s Foresight Competence and Professional Education and the World of Work
Tuesday 21 April 2026, 9 am – 3 pm: Teacher’s Expertise in Education and Learning and Work of a professional teacher and Practical teacher training
Thursday 23 April 2026: 9 am – 3 pm: Professional Education and the World of Work
Friday 5 June 2026: Graduation Ceremony
Ryhmä on tarkoitettu ulkomailla opettajankoulutuksen suorittaneille, joiden tulee täydentää pedagogisia opintojaan Opetushallituksen rinnastamispäätöksen mukaisesti 15-30 opintopistettä saadakseen Suomessa opettajan kelpoisuuden. Koska Opetushallituksen päätökset ovat erilaisia, jokaisen opiskelijan kanssa katsotaan tarkempi opiskelusuunnitelma opintojen alussa.
Opinnot toteutetaan verkossa, lukuunottamatta ensimmäistä koulutuspäivää, joka pidetään Hämeenlinnassa. Koulutuspäiviä on yhteensä yhdeksän. Koulutuspäivät ovat arkipäiviä ja toteutuvat kello 9.00-15.00 välillä. Valinnaisessa opintojaksossa voi lisäksi olla 1-2 koulutuspäivää.
Etäjaksolla opiskellaan itsenäisesti ja opintopiireissä, ohjatusti verkossa, tehdään oppimistehtäviä ja opetusharjoittelua.
Ryhmän opinnot alkavat 17.9.2025 lähipäivällä Hämeenlinnassa ja päättyvät 2.4.2026.
Koulutuspäivät ja niiden aiheet
Keskiviikko 17.9.2025 kello 10.00–15.00 Hämeenlinnassa: Orientaatio opintoihin sekä Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Keskiviikko 24.9.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Osaamisperustaisuus ja arviointi
Syys-lokakuun aikana jokaisella opiskelijalla on myös henkilökohtainen keskustelu opettajan kanssa (1h)
Keskiviikko 29.10.2025 kello 9.00–15.00 verkossa: Osaamisperustaisuus ja arviointi sekä Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Keskiviikko 14.1.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Maanantai 9.3.2026 kello 9.00–15.00 verkossa: Ammatillisen opettajan työ ja opetusharjoittelu
Torstaina 2.4. klo 9.00–12.00 verkossa: Yhteenveto ja palautekeskustelu sekä valmistumispäivä
Ammatillisessa erityisopettajankoulutuksessa yhdistyvät itsenäisesti ja ryhmässä tapahtuva opiskelu, joita oppimistehtävät, lähi- ja verkkotapaamiset rytmittävät. Koulutuspäivät (noin 16) toteutuvat arkena klo 9.00–16.00 välisenä aikana.
Opintojen aikana opiskelet lähipäivillä Hämeenlinnassa, alueilla ja verkossa. Alueilla järjestettävien lähipäivien paikkakunnat varmistuvat opintojen alussa opiskelijoiden asuin- tai työskentelypaikkakuntien mukaan. Opiskelu vaatii koulutuspäivien lisäksi aikaa etätyöskentelyyn ja sitoutumista opinto-ohjelmaan.
Ryhmän opinnot alkavat lähipäivillä Hämeenlinnassa 8.-9.5.2025 ja päättyvät 5.6.2026. Koulutuspäivät alkavat kello 9.00 ja päättyvät kello 16.00.
Koulutuspäivät lukuvuonna 2025-2026
8.-9.5.2025 torstai-perjantai, Hämeenlinnassa. Opetustilana on D-rakennuksen luokka D-307.
20.-21.8.2025 keskiviikko-torstai, Hämeenlinnassa
16.9.2025 tiistai, verkossa
30.10.2025 torstai, verkossa
18.-19.11.2025 tiistai-keskiviikko, Hämeenlinnassa
10.12.2025 keskiviikko, alueilla
13.1.2026 tiistai, verkossa
11.-12.2.2026 keskiviikko-torstai, Hämeenlinnassa
18.3.2026 keskiviikko, alueilla
16.4.2026 torstai, verkossa
12.5.2026 tiistai, Hämeenlinnassa
5.6.2026 perjantai, valmistumisjuhla
Tietoa opiskelusta
Opinnot vaativat itseohjautuvuutta ja omatoimista aktiivisuutta. Opiskelussa hyödynnetään osaamisen jakamista verkostoissa, opintopiireissä ja opiskelijavertaisten kanssa. Koulutuksessa yhdistyvät itsenäisesti ja ryhmässä tapahtuva opiskelu, joita oppimistehtävät, lähi- ja verkkotapaamiset rytmittävät. Koulutuspäiviin ja opintopiiritoimintaan kuuluu läsnäolovelvoite.
Opintojen laajuus on 60 opintopistettä. Opiskelu vaatii koulutuspäivien lisäksi aikaa etätyöskentelyyn ja sitoutumista opinto-ohjelmaan. Suurin osa opiskelijoista opiskelee työnsä ohessa. Siksi on tärkeää, että opiskelija varaa itselleen riittävästi aikaa opiskeluun. Päätoiminen opiskelu on myös mahdollista henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman kautta.
Osaamisperustaisuudessa korostuvat itseohjautuvuuden lisäksi vertaisoppiminen, -arviointi ja yhteisöllisyys. Tutkivalla ja kehittävällä työotteella kehitetään omaa erityispedagogista osaamista ja teoreettisesti hallittua opetustyötä. Keskeistä on tutkiva, analysoiva, kyselevä ja eri vaihtoehtoja ja näkökulmia tuottava toimintaympäristöihin ja -tilanteisiin kytkeytyvä oppiminen.
Ohjaajina erityisopettajankoulutuksessa toimivat opettajakorkeakoulun vastuuopettajat ja harjoitteluoppilaitosten ohjaavat ammatilliset erityisopettajat.
Opinnoissa hyödynnetään erilaisia oppimisympäristöjä. Oppimisalustana toimii Moodle, jota käytetään oppimisen tukena sekä opintojaksojen tarkempien ohjeiden, materiaalien ja tiedon jakamiseen.
Opintojen alussa opiskelija arvioi omaa osaamistaan suhteessa opetussuunnitelman osaamistavoitteisiin sekä arviointikriteereihin. Osaamisen arvioinnin perusteella opiskelija laatii henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman HEKS:n. Suunnitelmassa sovitetaan yhteen opiskelijan omat tavoitteet ja opetussuunnitelman tavoitteet. Jokaisen opiskelijan kanssa käydään henkilökohtainen keskustelu opintojen alussa. Henkilökohtaisessa kehittymissuunnitelmassa määritellään omat tavoitteet osaamisen kehittymiselle, osaamisen hankkimiselle ja osaamisen osoittamiselle. Suunnitelmaa päivitetään säännöllisesti.
Hybridi-ryhmässä opinnot toteutetaan samanaikaisesti digitaalisesti Hämeenlinnassa ja verkossa. Opintoihin sisältyy yhteensä 12 työpajapäivää sekä kaksi ohjattua opintopiiritapaamista, jotka toteutuvat arkipäivinä kello 9.00–16.00 välisenä aikana. Voit valita vapaasti, osallistutko työpajapäiviin Hämeenlinnassa vai verkon kautta. Halutessasi voit suorittaa opinnot täysin verkko-opintoina. Opintopiiritapaamiset ja henkilökohtaiset ohjaukset toteutetaan verkossa. Työpajapäivät sisältävät kouluttajien ohjaamaa opetusta sekä ohjattua pienryhmätyöskentelyä kunkin työpajapäivän teeman mukaisesti. Työpajapäiviin ja opintopiiritapaamisiin on osallistumisvelvoite.
Ryhmän opinnot alkavat 7.-8.5.2025 ja päättyvät 5.6.2026.
Koulutuspäivät lukuvuonna 2025–2026
Viikko 19 keskiviikko-torstai 7.-8.5.2025 (verkossa)
Viikko 33 torstai 14.8.2025
Viikko 37 keskiviikko 10.9.2025
Viikko 41 tiistai 7.10.2025
Viikko 45 tiistai 4.11.2025
Viikko 50 keskiviikko 10.12.2025
Viikko 3 tiistai 13.1.2026
Viikko 7 tiistai 10.2.2026
Viikko 11 tiistai 10.3.2026
Viikko 16 tiistai 14.4.2026
Viikko 19 tiistai 5.5.2026
Viikko 23 perjantai 5.6.2026 (valmistumisjuhla)
Tietoa opiskelusta
Koulutuksessa yhdistyvät ryhmämuotoinen opiskelu, pienryhmätyöskentely, kirjalliset oppimistehtävät ja verkko-opiskelu. Opinto-ohjaajan toimintaympäristöön sisältyvät sekä käytännön työ- ja kehittämistehtävät oppilaitoksessa tai korkeakoulussa, verkostoissa, verkossa ja pienryhmässä.
Oppimisen lähtökohtana on tutkiva ja kehittävä lähestymistapa. Sillä tarkoitetaan tässä yhteydessä kokonaisvaltaista opiskelu- ja työskentelyotetta, jossa korostuu aktiivinen vuorovaikutus oman toimintaympäristön kanssa ja ympäristön toimintaan vaikuttaminen. Koulutuksessa toteutetaan jaetun asiantuntijuuden käytäntöjä, jolloin jokaisen ohjaajaopiskelijan asiantuntijuus luo lisäarvoa koko ryhmän ammatilliselle kasvulle ja opiskeluprosessille. Lisäksi lähestymistapa mahdollistaa verkostomaisen työskentelyn sekä omien verkostojen tietoisen kehittämisen.
Opinto-ohjaajankoulutuksessa korostuu opiskelijan ohjaajaksi kasvun prosessinomaisuus, välittävä ohjaus ja yksilölliset oppimispolut. Opintojen alussa opiskelija tekee henkilökohtaisen osaamiskartoituksen (HOK). Oppimisprosessin jäsentäjänä toimii opiskelijan laatima henkilökohtainen kehittymissuunnitelma (HEKS). Siinä sovitetaan yhteen opiskelijan omat ja opetussuunnitelman osaamistavoitteet. Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma päivitetään säännöllisesti. Opiskelijan aikaisemmin ja koulutuksen aikana hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) dokumentoidaan osaksi henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa.
Verkkotyöskentely toteutetaan inklusiivisissa ja multimodaalisissa oppimisympäristöissä. Opetuksen, ohjauksen ja tiedottamisen tukena sekä opintojaksojen ja työpajapäivien/verkkotapaamisten tarkempien ohjeiden ja materiaalin jakamiseen käytetään Moodle-oppimisympäristöä. Verkko-opiskelussa käytetään ja hyödynnetään opinto-ohjauksen digitaalisia, verkkopohjaisia ja sosiaalisen median työvälineitä.
Professional Guidance Counsellor Education is a continuing programme for teachers. The programme is aimed at those working in vocational education institutions and universities of applied sciences, and recommended for individuals who have gained a teacher’s pedagogical qualification in Finland, and wish to complete their professional guidance councellor education in English.
The programme begins on 9th of May 2025, and ends on 5th of June 2026.
The studies include a total of 12 online workshop days and two supervised small group meetings, which will take place on weekdays between 9:00 AM and 4:00 PM (Finnish time).
Attendance at the online workshop days and small group meetings is mandatory. Learning together is an essential part of the studies.
Week 19 Friday, 9 May 2025
Week 34 Tuesday, 19 August 2025
Week 38 Tuesday, 16 September 2025
Week 41 Thursday, 9 October 2025
Week 45 Wednesday, 5 November 2025
Week 50 Thursday, 11 December 2025
Week 3 Wednesday, 14 January 2026
Week 7 Thursday, 12 February 2026
Week 11 Wednesday, 11 March 2026
Week 16 Wednesday, 15 April 2026
Week 19 Wednesday, 6 May 2026
Friday 5 June 2026 Graduation Ceremony