Hyppää sisältöön

LAITOS

Logistiikan AI-Tehostettu Optimointi ja Simulointi

EU:n osarahoituksesta kertova logo.
Hämeen liitto. Regional council of Häme. Kirjoitettu mustalla. Ylhäällä punainen vaakuna.

Hankkeen tiedot

HankeLogistiikan AI-Tehostettu Optimointi ja Simulointi – LAITOS
Kesto1.2.2026 – 31.12.2027
ToteuttajatHämeen ammattikorkeakoulu Oy
RahoittajatEuroopan unionin osarahoittama, Hämeen liitto
Budjetti287 927 €

Autamme logistiikka-alan yrityksiä hyödyntämään dataansa tehokkaammin ja ottamaan käyttöön uusia tekoälyratkaisuja. Tavoitteenamme on tehostaa kuljetuksia, kehittää palveluja ja vahvistaa yritysten kilpailukykyä.

Logistiikka-alan yrityksissä syntyy jatkuvasti arvokasta tietoa kuljetuksista, ajoneuvoista ja toiminnan sujuvuudesta. Data on kuitenkin usein hajautuneena eri järjestelmiin, eikä yrityksillä ole sen hyödyntämiseen aina riittävästi aikaa, osaamista tai työkaluja. LAITOS-hankkeessa autamme yrityksiä tunnistamaan, miten omaa logistiikan dataa voidaan hyödyntää esimerkiksi kuljetusten optimoinnissa, kaluston käytön tehostamisessa ja toiminnan suunnittelussa.

Hankkeessa kehitämme logistiikka-alalle yhteisen tietomallin, joka helpottaa järjestelmien yhteensovittamista ja datan hyödyntämistä. Analysoimme yritysten kuljetus- ja ajoneuvodataa ja toteutamme analyysien pohjalta tekoälyyn ja analytiikkaan perustuvia ratkaisuja toiminnan kehittämisen tueksi. Yritykset saavat käyttöönsä konkreettisia digitaalisia työkaluja ja asiantuntijatukea, joiden avulla uusia ratkaisuja voidaan ottaa käyttöön ilman suuria omia kehitysresursseja.

Kohderyhmä

Hankkeen pääkohderyhmänä ovat kantahämäläiset logistiikka-alan pk-yritykset.

Toiminta-alue

Hankkeen toimenpiteet keskittyvät Kanta-Hämeen alueella, mutta hankkeessa luotavat työkalut tulevat myös yleisesti saataville kaikkien kuljetusyritysten hyödynnettäväksi.

Ajankohtaista

Osiota päivitetään hankkeen kuluessa.

Päivitämme tähän osioon hankkeessa tehdyt julkaisut.

Tapaa meidät KuljetusAreena-tapahtumassa 5.5.2026 Jyväskylässä!

Julkaisemme lisätietoja lähempänä tapahtumaa.

Yhteystiedot

Projektipäällikkö: Essi Isohanni

Projektikoordinaattori: Krista Heikkinen

Asiantuntijat: Animesh Joshi, Morteza Shiripour, Sonja Kedonperä, Miikka Koskinen

HAMK, Hämeen ammattikorkeakoulun kirjoitettu mustalla tekstillä. Vieressä HAMKin symboli.

Seuraa meitä somessa!

Tutustu tutkimuksemme somekanaviin: