Hyppää sisältöön

MADE

Maatalouden digitaalisten ekosysteemien innovatiiviset palveluratkaisut

Hankkeen tiedot

HankeMaatalouden digitaalisten ekosysteemien innovatiiviset palveluratkaisut – MADE
Kesto1.1.2026-31.3.2028
ToteuttajatJyväskylän ammattikorkeakoulu (koordinaattori), Maanmittauslaitos, Luonnonvarakeskus, Hämeen ammattikorkeakoulu
RahoittajatEuroopan aluekehitysrahasto (EAKR) 2021-2027, LähiTapiola
Budjetti90 029 €

Tulevaisuuden maatalous on erilainen kuin nyt – se on yhdistelmä uutta teknologiaa, innovatiivisia liiketoimintamalleja ja kestäviä toimintatapoja.

Tavoitteena hankkeessa on edistää maatalouden siirtymää kohti digitaalisempia ja automatisoidumpia toimintatapoja ja samalla parantaa sen kestävyyttä, kilpailukykyä, tehokkuutta ja turvallisuutta.

Tulevaisuuden maatalouteen liittyvät keskeisesti autonominen teknologia, datapohjainen päätöksenteko sekä innovatiiviset liiketoimintamallit. Uusia ratkaisuja lanseerataan markkinoille jatkuvasti, ja parhaimmillaan niiden omaksuminen parantaa niin maatalouden kestävyyttä, tehokkuutta kuin kilpailukykyä. Kehitystä hidastavat kuitenkin muun muassa taloudelliset realiteetit sekä datan hyödyntämiseen liittyvä osaamisvaje.

Hankkeessa edistetään maatalouden digitalisaatiota sekä kehitetään droonien hyödyntämiseen perustuvaa arvoketjua, jossa data ja teknologiat ovat systemaattisesti ja tehokkaasti käytettävissä. Pyrimme tehostaamaan maatalouden nykyisiä prosesseja sekä luomaan uusia toimintamalleja, jotka tukevat siirtymää kohti dataohjattua, digitalisoitua ja uusinta teknologiaa hyödyntävää maataloustuotantoa.

Hanke jakautuu neljään työpakettiin. HAMK on mukana erityisesti työpaketeissa 2 ja 3. Osallistumme työpaketissa 2 maatalousdatan tunnistamiseen, standardointiin ja tuotteistamiseen sekä datan pohjalta syntyvien uusien liiketoimintamallien kehittämiseen. Työpaketissa 3 olemme mukana konseptoimassa ja pilotoimassa droonipohjaisia Data‑as‑a‑Service ‑ratkaisuja sekä arvioimassa niiden teknistä ja kaupallista toimivuutta maatalouden käytännön ympäristöissä.

HAMKin yrityskumppani hankkeessa on LähiTapiola, jonka kanssa kehitämme datalähtöisiä ja ennakoiviin riskiarvioihin perustuvia vakuutusratkaisuja maatalouteen hyödyntämällä IoT‑teknologiaa, digitaalista ekosysteemiä ja reaaliaikaista data-analytiikkaa.

Kohderyhmä

Maanviljelijät, maatalousteknologiayritykset ja muut maatalouden sidosryhmät

Toiminta-alue

Suomi

Yhteystiedot

Aleksi Kärnä

Projektipäällikkö

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

aleksi.karna@jamk.fi

Luonnonvarakeskus Luken logo.