Hyppää sisältöön
Etusivu RUN InnoBoost vahvisti innovaatio- ja yrittäjyystaitoja RUN-korkeakouluissa ja toiminta-alueilla ympäri Eurooppaa

RUN InnoBoost vahvisti innovaatio- ja yrittäjyystaitoja RUN-korkeakouluissa ja toiminta-alueilla ympäri Eurooppaa

EIT Food logo
Part of EIT Higher Education Initiative eit-hei.eu

RUN-Eurooppa-yliopistossa toimii kolme TKI-verkostoa eli innovaatiohubia: Tulevaisuuden kestävä teollisuus, Biotalous ja Sosiaaliset innovaatiot. Vuoden vaihteessa päättyneen RUN InnoBoost -hankkeen tavoitteena oli näiden hubien toiminnan vahvistaminen. Koulutimme RUN-korkeakoulujen opiskelijoita ja henkilökuntaa innovaatio- ja yrittäjyysaiheista ja kehitimme rakenteita organisaatioiden tueksi. Lisäksi perustimme paikallisia kehittämisympäristöjä tekemään päivittäistä työtä innovaatiohubien tavoitteiden saavuttamiseksi.

RUN InnoBoost oli kahdeksan RUN-korkeakoulun yhteistyöhanke, jota rahoitti Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti. Tarjosimme kaikille RUN-korkeakoulujen opiskelijoille mahdollisuuden tutustua muotoiluajatteluun (Design Thinking), kaupallistamiseen ja yrittäjähenkiseen ajattelutapaan verkko-opintoina ja viiden päivän pituisilla lähiopetusjaksoilla toteutetussa RUN InnoBootCampissa. Lähitoteutusjaksoilla opiskelijat syventyivät käytännön harjoitteluun eri teemoissa, kuten myyntipuheen tekemisessä. HAMKissa, TUS:issa (Technological University of the Shannon, Irlanti) ja NHL Stendenissä (Alankomaat) järjestetyt lähitoteutukset mahdollistivat myös opiskelijoiden verkostoitumisen keskenään.

Opettajat saivat tietoa ja työkaluja yrittäjyys- ja innovaatioajattelun sisällyttämiseen omaan opetukseen ja perehdytystä muun muassa innovaatiopedagogiikan ja muotoilulähtöisen oppimisen menetelmiin. Vahvistimme tutkijoiden osaamista tutkitun tiedon soveltamiseen käytännön ratkaisuissa. Tutkijat syventyivät esimerkiksi keinoihin, joilla tutkimustulos kaupallistetaan tuotteeksi tai palveluksi sekä juridisiin kysymyksiin, joita uuden keksinnön tai konseptin kohdalla tulee huomioida.

Pohjatyötä alueellisen innovaatioyhteistyön vahvistamiseksi

Selvitimme yhteistyön ja yrittäjyys- ja innovaatiotoiminnan kehittämiseen liittyvät aluekohtaiset vahvuudet ja kehittämisen tarpeet. RUN-korkeakoulujen vahvuutena on jo nyt merkittävä rooli alueellisina innovaatiotoimijoina, toimiva yhteistyökulttuuri ja vakiintuneet verkostot. Samat vahvuudet tunnistettiin myös Kanta-Hämeessä. HAMKilla on merkittävä rooli alueen osaamisperustana. Kehittämistä kuitenkin vielä tarvitaan koordinaation ja viestinnän selkeyttämisessä.

Meillä Kanta-Hämeessä on nyt pohja yhteiselle tavoitteen asetannalle ja mahdollisuus suunnata yhteistyötä konkreettisempiin ja pitkäjänteisempiin toimiin alueen elinvoiman ja innovaatioiden tukemiseksi.

Meillä Kanta-Hämeessä on nyt pohja yhteiselle tavoitteen asetannalle ja mahdollisuus suunnata yhteistyötä konkreettisempiin ja pitkäjänteisempiin toimiin alueen elinvoiman ja innovaatioiden tukemiseksi. Olemme laatineet hankkeessa mukana olleille RUN-korkeakouluille alueen vahvuuksiin perustuvat yrittäjyys- ja innovaatioagendat sekä konseptin kehittämisympäristö- eli Living Lab -toiminnalle, kertoo hankkeen projektipäällikkönä toiminut Kirsi Vesterinen.

Living labit yhdistävät alueellisia toimijoita sekä tukevat uusia yrityksiä ja innovaatioita yhdistämällä koulutuksen, TKI:n ja aluekehityksen. Opiskelijoille, opettajille, tutkijoille ja yrityksille Living lab tarjoaa mahdollisuuden kokoontua yhteen pohtimaan ratkaisuja ongelmiin. HAMKissa Living lab -toiminnasta vastaa viime vuonna perustettu innovaatioyksikkö. Tavoitteenamme on jatkaa RUN InnoBoostissa tehtyä työtä kohti innovaatio- ja yrittäjyysosaavaa verkostoa. Kannustamme kehittämään ideoista liiketoimintaa, tutkimuksesta keksintöjä ja innovaatioita maailmalle sekä rakentamaan alueelle yrittäjämyönteistä start-up toimintaa elinvoimaa ja mielekästä työtä kasvattamaan.

Tästä on kyse

RUN InnoBoost – Boosting innovation and entrepreneurship in RUN European University -hanketta toteutettiin ajalla 1.4.2025-31.12.2025.

  • Toteuttajat: HAMK (Suomi), NHL Stenden (Alankomaat), Howest University of Applied Sciences (Belgia), University of Burgos (Espanja), Technological University of the Shannon: Midlands Midwest (Irlanti), Polytechnic of Leiria (Portugali), Polytechnic of Cavado and Ave (Portugali), StartUp Leiria (Portugali), Momentum (Irlanti).
  • Rahoittaja: European Institute of Innovation and Technology (EIT), Higher Education Initiative (HEI)

Lisätietoja:

Pysy kuulolla

Haluatko pysyä ajan tasalla HAMKin kuulumisista? Tilaa kerran kuussa ilmestyvä uutiskirjeemme.