Sähkö- ja automaatiotekniikan opinnoissa on helppo löytää kavereita

Kun kolmannen vuoden sähkö- ja automaatiotekniikan opiskelijat Lenni Kukkonen ja Aapeli Laine aloittivat opintonsa HAMKissa, he eivät vielä tienneet, että edessä olisi paitsi uuden alan oppiminen, myös ystävyyden syntyminen.
Alan opiskelijaksi voi tulla valituksi ammattikoulusta tai lukiosta
Lenni kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseon lukion urheilulinjalta. Kiinnostus sähkö- ja automaatiotekniikkaan heräsi jo lukiossa, ja alasta kuulemansa suositukset vahvistivat päätöksen hakea opintoihin.
Aapeli puolestaan suoritti sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon VAAO:ssa ja ehti työskennellä alalla ennen jatko-opintoihin hakeutumista:
– Mielenkiinto alaa kohtaan oli niin suuri, että oli pakko päästä jatko-opiskelemaan, hän kuvaa hymyillen.
Ensimmäisen vuoden kohtaaminen
Lenni ja Aapeli tutustuivat toisiinsa jo ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Lennillä oli alalta ennestään yksi tuttu, mutta Aapeli tuli opintoihin kokonaan uuteen opiskelijayhteisöön:
– Tutustuimme Lennin kanssa syvemmin yhteisen tutun kautta, ja olen tutustunut hyvin muihinkin luokkalaisiini, Aapeli kertoo.
Lenni toteaa myös, että uskoo solmineensa opintojen kautta pitkäaikaisia ystävyyssuhteita. Molempien asumisjärjestelyt loksahtivat kohdilleen – Aapeli asui Valkeakoskella jo valmiiksi, ja Lenni löysi keskustasta kodin toisella yrittämällä.

”On ollut hienoa ymmärtää syvemmin, miten kokonaisuudet toimivat.”
Lenni, kolmannen vuoden sähkö- ja automaatiotekniikan opiskelija
Aapeli puolestaan arvostaa opintojen joustavuutta:
– Opintojen suorittaminen on vapaamuotoista. Tietyt päivät ovat laboratorioita varten, mutta paljon voi tehdä myös silloin kun itselle sopii. Olen oppinut paljon siitä, miksi asiat toimivat, kuten toimivat. Kansainvälisyys on ollut osa opintojen arkea. Molemmat kertovat, että englannin kielen käyttö sekä kielioppi ovat sujuvoituneet opintojen aikana. Osalla kursseista käytetty englanninkielinen opetusmateriaali on opettanut alan ammattisanastoa ja parantanut luetunymmärtämistä.
Opintojen aikaiset projektit ja katse tulevaisuuteen
Mieleenpainuvin projekti Lennille on ollut kiertotalouteen suuntautuneiden tieto- ja viestintätekniikan opiskelijoiden kanssa tehty yhteishanke.
Aapeli puolestaan on saanut opinnäytetyöaiheita suoraan työpaikaltaan, jossa hän on keskustellut esihenkilönsä kanssa vaihtoehdoista.
Työkokemusta heiltä ei puutu – Aapeli on ollut uudisrakentamisen sähköpuolella sekä tehtaan kunnossapidossa, ja Lenni tähtää opintojen jälkeen mahdollisimman pian työelämään, tarvittaessa myös paikkakuntaa vaihtamalla.
Vinkit tuleville opiskelijoilla
Lenni uskoo, että sähkö- ja automaatiotekniikka on vahvasti tulevaisuuden ala:
– Jos ala kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti hakea HAMKiin. Kansainväliset projektit ja käytännön tekeminen antavat hyvät valmiudet työelämään, ja täällä on helppo verkostoitua.
Aapeli haluaa rohkaista erityisesti niitä, jotka tulevat opintoihin työelämästä:
– Töitä ei ole pakko lopettaa kokonaan. Joustavalla työsopimuksella ja opintojen rytmittämisellä yhdistäminen on täysin mahdollista.



