Hyppää sisältöön
Etusivu HAMKin opiskelijat hakivat datan avulla uusia näkökulmia ajotavan parantamiseen

HAMKin opiskelijat hakivat datan avulla uusia näkökulmia ajotavan parantamiseen

Dataa voidaan hyödyntää julkisessa liikenteessä monella tavalla, jotta se olisi sekä taloudellisempaa, turvallisempaa että ympäristöystävällisempää. Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat tarttuivat Taipale Telematics Oy:n haasteeseen parantaa julkisen liikenteen turvallisuutta, taloudellisuutta ja ympäristöystävällisyyttä hyödyntämällä ajoneuvoseurantajärjestelmistä saatavaa dataa.

Osana kiertotalouden materiaalivirtojen logistiikan optimointi (OPTIMA) -hanketta toteutettiin data-analytiikkaprojekti, jossa HAMKin opiskelijat pyrkivät löytämään uusia ratkaisuja mm. ajotavan ja ajosuoritteiden vertailuun valituilla bussilinjoilla, sekä siihen kuinka mittaroinnin ja visualisoinnin avulla voidaan tukea ajotavan ja ajosuoritteiden parantamista.

Opiskelijatiimit kehittelivät erilaisia mittareita perustuen mm. polttoaineenkulutukseen, ajoneuvon nopeuteen, kiihdytys- ja jarrutuskäyttäytymiseen, sekä virhepisteisiin, jotka liittyvät esimerkiksi ylinopeuksiin ja äkillisiin jarrutuksiin ajoneuvokohtaisesti. Datan perusteella voitiin havaita esimerkiksi, että virhepisteiden huippuhetket sijoittuivat pääasiassa iltapäivän tunteihin klo 14-17, erityisesti torstaisin ja perjantaisin valitulla kahden kuukauden mittaisella aikavälillä. Ajotapaindeksejä tarkastelemalla pystyttiin tunnistamaan millä linjoilla tai kuljetusmuodoilla oli eniten parannustarpeita ajoturvallisuuteen liittyen.

”Tärkeintä oli, että tässä päästiin pykälä eteenpäin ja saimme toisistamme kokemusta ja mielenkiintoisia alkioita kehitystyöhön”, totesi Taipale Telematics Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Laitsaari yhteistyöstä.

OPTIMA-hankkeessa päästiin hyvään alkuun ja tarkoitus on jatkaa yhteistyötä Taipale Telematics Oy:n kanssa asian tiimoilta.

Kiertotalouden materiaalivirtojen logistiikan optimointi – OPTlMA

OPTIMAn tavoitteena on taloudellinen ja ilmastoviisas materiaalien hallinta – hanke kehittää kiertotalouden materiaalivirtojen optimointiratkaisuja yrityksille Kanta-Hämeen alueella.

Euroopan unionin osarahoittama