Systeemin visio

Systeemisessä muotoilussa voidaan toteuttaa muutoksia järjestelmiin usealla eri käytännön menetelmällä, jotka yhdistävät sekä laajempien kokonaisuuksien ymmärtämistä että yksittäisen toimijan näkökulmasta tapahtuvaa käytännön ratkaisun suunnittelua. Jones ja Van Ael (2023) ovat esittäneet viisivaiheisen metodologian systeemiseen muotoiluun, joka koostuu 1. kehystyksen, 2. ymmärryksen ja analysoinnin, 3. vision, 4. yhteissuunnittelun ja 5. tiekartanrakentamisen vaiheista (kuva 1). Systeemisen muotoilun kahdessa ensimmäisessä vaiheessa syvennetään ymmärrystä nykyisestä systeemistä, systeemin toimijoista ja toiminnasta, sekä toiminnan taustalla vaikuttavista voimista. Näiden vaiheiden metodit esiteltiin systeemien mallintamiseen keskittyneessä julkaisussa (Pulkkinen, 2025). Tässä julkaisussa puolestaan esitellään kolmannen vaiheen, eli vision, määrittämisen apuna käytettävät metodit, systeemin arvolupaus (system value proposition) ja kolmen horisontin kartta (three horizons map) (kuva 2). Näiden avulla määritettävä visio luo pohjan systeemien mallintamisen kahteen viimeiseen vaiheeseen, eli yhteissuunnitteluun ja tiekartan tekemiseen.

Systeemin uudelleen kehystys eli visio

Systeemisen muotoilun kolmannessa vaiheessa luodaan visio siitä, mikä on uuden systeemin tavoitetila muutosprosessin jälkeen. Tämä aloitetaan määrittämällä systeemin arvolupauksen avulla (kuva 2a) millaista lisäarvoa uusi systeemi tarjoaa toimijoille. Arvolupaus kertoo mitä konkreettista hyötyä kukin toimija voi odottaa itselleen seuraavan siitä, kun uusi systeemi otetaan käyttöön. Arvolupaus esitetään kolmessa eri tasossa: yksilöiden, organisaation ja ekosysteemin, sekä yhteiskunnan kannalta. Lisäksi arvolupaus määritetään kaikille näille kolmelle tasolle joko ekologisesta, sosiaalisesta, psykologisesta tai taloudellisesta näkökulmasta. On kuitenkin huomattava, että arvolupauksen jokaisen neljän näkökulman ei odoteta toteutuvan tämän kartan jokaiselle tasolle, vaan ainoastaan relevanteille toimijoille ja näkökulmille. Osana tätä määrittämistä arvolupaus on lopuksi hyvä kiteyttää konkreettisesti yhdellä lauseella ja ymmärrettävästi niin, että on selvää millä tavoin kukin toimija hyötyy uudesta systeemistä. Tyypillisesti tämän vaiheen haasteena on soveltaa yhteiskehittämistä niin, että sen avulla saadaan eri toimijoiden erilaiset tavoitteet mukautettua tukemaan uutta visiota, jolloin kaikki toimijat saadaan myös sitoutumaan tähän yhteiseen visioon.

Lisäksi vision arvolupausta on hyvä täydentää kolmen horisontin kartalla (kuva 2b), jolla kuvataan muutosta nykyisestä tilanteesta aina uuden systeemin käyttöönottoon asti. Kartan piirtäminen aloitetaan oikeasta laidasta, pisteestä, jossa ideaalinen visio on toteutunut uskottavalla aika-asteikolla (h3). Tässä tehtäessä on hyvä tarkastella ulkoisia voimia ja tekijöitä, jotka tukevat tämän vision toteutumista. Lisäksi on myös hyvä tarkastella mitä osia nykyisestä toiminnasta kannattaa säilyttää silloinkin, kun tämä uusi visio toteutuu. Tämän jälkeen kartalle piirretään nykyisen toiminnan hiipuminen vasempaan laitaan (h1), ja tarkastellaan niitä ulkoisia tekijöitä, jotka eivät tue nykyisen toiminnan jatkumista. Viimeiseksi kartan keskelle piirretään välivaihe (h2), joka kuvaa siirtymistä nykyisestä systeemistä uuteen. Välivaihetta tarkasteltaessa kannattaa hahmotella konkreettisia seuraavia askeleita niin, että hyödynnetään uuteen systeemin siirtymisen apuna sekä nykyisiä vahvuuksia, joita tarvitaan myös jatkossa, että uusia elementtejä, joita tarvitaan tulevaisuuden toimintaympäristössä.

Case: Kerrostalon kaukolämmitys

Kerrostalojen perinteinen ja yleisesti käytetty lämmitysmuoto on kaukolämpö, jossa voimalaitoksessa lämmitettyä vettä käytetään kerrostalojen lämmitykseen. Huoneiden lämmityksen lisäksi kaukolämpöä käytetään ilmanvaihdon tuloilman lämmittämiseen, eli ulkoa otettava korvausilma lämmitetään ensin poistoilmalla tiettyyn lämpötilaan ja sen jälkeen käytetään kaukolämpöä siihen, että huoneisiin syötettävä ilma saadaan riittävän lämpimäksi. Tämä järjestelmä toimii erittäin keskitetysti, eli yksittäisen asukkaan mahdollisuus vaikuttaa oman huoneiston sisäilmaolosuhteisiin on hyvin rajallinen. Tämä näkyy myös siinä, että kaukolämmöstä laskutetaan huoneiston pinta-alan perusteella osana yhtiövastiketta, eikä yksittäisen käyttäjän todellisuudessa käyttämän kaukolämmön perusteella.

Lämmityksellä ja ilmanvaihdolla on iso merkitys sisäilmaolosuhteisiin ja esimerkiksi sisälämpötilalle ja hiilidioksidin osuudelle sisäilmasta on asetettu tarkat tavoitteet ja suositukset. Kaukolämmön kustannukset muodostavat merkittävän osan asumiskustannuksista ja lisäksi kaukolämmön käytöllä on vaikutusta hiilijalanjälkeen, vaikka tämä riippuu toki myös lämmön tuottamiseen käytetystä voimalaitoksesta ja polttoaineesta. Eri käyttäjät arvostavat eri tavoin sisäilmaolosuhteita, aiheutuneita kustannuksia ja syntyneitä hiilidioksidipäästöjä. Siinä missä toiset arvostavat laadukkaita sisäilmaolosuhteita kustannuksista ja hiilidioksidipäästöistä riippumatta, toiset ovat valmiita tinkimään sisäilmaolosuhteista, jotta voitaisiin säästää kustannuksissa tai pienentää hiilidioksidipäästöjä.

Tällaisen systeemin heikkous on, että keskitetty lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmä ei mahdollista yksilöllisten tavoitteiden huomiointia. Tilannetta voisi muuttaa esimerkiksi lämmityksen ja ilmanvaihdon älykkään ohjausjärjestelmän avulla, jonka kautta pystyttäisiin tarjoamaan käyttäjille informaatiota heille aiheutuneista kustannuksista ja hiilidioksidipäästöistä. Tällöin kukin asukas pystyisi asettamaan sisäilmaolosuhteille haluamansa tason ja näkemään, miten tämä vaikuttaa kustannuksiin ja hiilidioksidipäästöihin. Tämä mahdollistaisi yksilöllisten tavoitteiden huomioimisen kaukolämmön käytössä.

Tällaisen älykkään ohjausjärjestelmän arvolupaus on esitetty kuvassa 3 sekä yksilön, organisaation että yhteiskunnan tasojen kannalta. Muutos nykyisestä systeemistä uuteen olisi mahdollista toteuttaa pilottikokeilujen kautta, kuten kuvan 4 kolmen horisontin kartassa on esitetty.  

Systeemin arvolupaus siitä, millaista lisäarvoa tällainen uusi älykäs ohjausjärjestelmä luo toimijoille voisi tällöin kuulua seuraavasti: ”Sisäilmaolosuhteita ohjataan optimaalisesti niin, että samalla huomioidaan asukkaiden henkilökohtaiset tavoitteet lämmitysjärjestelmän kustannustehokkuuden ja ekologisuuden suhteen”.

Yhteenveto

Kun määritellään systeemin visiota, pyrkimyksenä on saada eri toimijat yhteisen tavoitteen taakse niin, että se ohjaa kaikkien toimintaa samaan suuntaan. Tämä vaatii yhteiskehittämistä, toisten näkökantojen ymmärtämistä ja valmiutta joustaa omista, aiemmista näkemyksistä. Systeemin lisäarvokartta ja kolmen horisontin kartta, joita on käytetty tämän artikkelin havainnekuvina ja esimerkin pohjina, ovat Jonesin ja Van Aelin esittämiä valmiita pohjia yhteiskehittämisen tueksi. Kuvissa 3 ja 4 hyödynnettiin näitä pohjia tapausesimerkissä, jossa esitettiin älykkään ohjausjärjestelmän visio ja kehityspolku, joka voisi edetä pilottien kautta laajempaan uuden järjestelmän käyttöönottoon.

Kirjoittaja