Viheralan vakio-ohjeistusten tavoitteena on varmistaa viherympäristöjen vähimmäislaatu ja yhtenäiset käytännöt. Luontopohjaisten ratkaisujen toteuttaminen nostaa kuitenkin esiin tarpeen ohjeille, jotka tunnistavat paikalliset ekologiset olosuhteet ja ohjaavat luonnon monimuotoisuutta edistäviin ratkaisuihin. Tämän vuoksi luontopohjaisten ratkaisujen hyödyntäminen voi vaatia kohdekohtaisia poikkeamia vakio-ohjeistuksiin.
Viheralan toteutusketju rakentuu suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon muodostamasta toisiinsa kytkeytyvästä kokonaisuudesta. Viherympäristöliiton tuottamat viherrakentamisen yleinen työselostus VRT ’17, viheralueiden kunnossapidon työselostus VKT 2021 ja viheralueiden kunnossapitoluokitus RAMS 2020 ovat tässä ketjussa eri vaiheita ohjaavia vakio-ohjeistuksia, jotka määrittelevät miten viheralueet voidaan toteuttaa ja miten niiden kehitystä ohjaillaan hoidon keinoin. Viheralan vakio-ohjeistukset ovat syntyneet tarpeeseen ohjata julkisten viheralueiden suunnittelua, rakentamista ja kunnossapitoa niin, että viheralueet ovat teknisesti toimivia ja turvallisia sekä laadultaan yhdenmukaisia.
Vakiintuneet käytännöt vaikuttavat vahvasti
Perehdyimme Viheralan luontopohjaiset ratkaisut (VIRKEÄ) -hankkeessa viherrakentamisen ja kunnossapidon vakio-ohjeistuksiin ja selvitimme, miten viheralan vakio-ohjeistukset huomioivat luontopohjaiset ratkaisut ja ohjaavat niiden toteuttamiseen. Samalla arvioimme, millaisia esteitä ja kehittämistarpeita luontopohjaisten ratkaisujen käytännön toteuttamisessa on. Koska luontopohjaiset ratkaisut tukeutuvat luonnon prosesseihin, rakenteisiin ja eliöstön toimintaan ja niiden perusta on elinvoimainen ja monimuotoinen luonto, teimme vakio-ohjeistusten tarkastelun luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Tarkastelun tavoitteena oli siis selvittää, miten viheralueita koskevat ohjeistukset huomioivat luonnon monimuotoisuuden sekä ohjaavat sen vahvistamista eri toimijatasoilla.
Tarkastelussa ilmeni, että luonnon monimuotoisuuden ja luontopohjaisten ratkaisuiden huomioiminen viheralan vakio-ohjeistuksissa on vielä hajanaista ja osin myös puutteellista. Esimerkiksi viherrakentamisen yleisessä työselostuksessa luonnon monimuotoisuutta ei käsitellä lainkaan: joitakin viitteitä luonnon monimuotoisuusteemoihin löytyy niittyjen ja metsitysten yhteydessä, mutta yksityiskohtaiset ohjeet ja tavoitteet puuttuvat.
Viheralueiden kunnossapidon yleinen työselostus ja viheralueiden kunnossapitoluokitus huomioivat luonnon monimuotoisuuden muun muassa yleisohjeina. Viheralueiden yleisessä kunnossapidon työselostuksessa mainitaan esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja ekosysteemipalvelut sekä osassa litteroista mainitaan myös pesimäajan huomioiminen ja lahopuun säilyttäminen. Viheralueiden kunnossapitoluokituksessa luonnon monimuotoisuuden huomiointi vaihtelee pääluokissa rakennetut viheralueet (R), avoimet viheralueet (A) sekä metsät (M). Parhaiten luonnon monimuotoisuus on huomioitu arvoniityissä (A1) ja arvometsissä (M1), mutta esimerkiksi rakennetuista arvoviheralueissa (R1) ja toimintaviheralueissa (R2) luonnon monimuotoisuusmaininnat puuttuvat kokonaan. Pääsääntöisesti maininnat luonnon monimuotoisuudesta ovat VKT 2021:ssa sekä RAMS:ssa hyvin yleisluonteisia, jonka vuoksi käytännön toteutukseen tarvitaan lisää konkreettisia ohjeita.
Tarkastelun perusteella nykyiset viherrakentamisen ja viheralueiden kunnossapidon vakio-ohjeet huomioivat luonnon monimuotoisuutta osittain, mutta eivät vielä kaikilta osin systemaattisesti tai riittävän konkreettisesti sen edistämiseksi. Tämä heijastelee sitä, että luontoarvojen vahvistaminen ei ole perinteisesti ollut viheralueiden hallinnan keskeinen tavoite, jonka seurauksena luontonäkökulmaa ei ole määritelty ohjeistoissa tai työtehtävien järjestämisessä riittävän selkeästi. Myös työmenetelmät ovat vuosien saatossa vakiintuneet tavoilla, jotka eivät lähtökohtaisesti aina tue luonnon monimuotoisuuden vahvistamista tai luontopohjaisten ratkaisujen käyttöönottoa.
Toisaalta ongelmaksi nousee myös puutteellinen luontokartoitustieto, joka vaikeuttaa tärkeiden lajien ja elinympäristöjen huomioimista niin suunnittelussa kuin työmaillakin. Erityisesti käytännön töissä luontoverkostojen jatkuvuutta tai yksittäisten toimenpiteiden vaikutuksia laajemmassa mittakaavassa voi olla haastava tunnistaa, minkä seurauksena rakentamisen ja kunnossapidon hoitotoimet voivat tahattomasti heikentää viheralueiden ekologista laatua ja toimivuutta. Esimerkiksi monet kunnossapito- ja viherrakentamistyöt, kuten puuston ja pensaikon hoitoleikkaukset, niitot, raivaukset ja maansiirtotyöt, ajoittuvat lintujen pesimäaikaan, eikä erilaisten työvaiheiden vaikutusta linnustoon aina osata huomioida. Myös koneiden käyttö tai työmaiden tavalliset järjestelyt voivat tiedostamatta pirstoa ekosysteemeitä ja heikentää niiden laatua.
Tavoitteiden saavuttaminen vaatii konkretiaa ja osaamisen kehittämistä
Luonnon monimuotoisuuden huomioimiseksi korostuu kaksi ratkaisumallia. Luontohaittojen lievennyshierarkian mukaisesti haittoja tulee ensisijaisesti pyrkiä välttämään, toissijaisesti lieventämään ja viimeisenä vaihtoehtona kompensoimaan muualla. Tämän lisäksi keskiöön nousevat ne keinot, joilla turvataan ja vahvistetaan ekologisten verkostojen sekä elinympäristöjen jatkuvuutta.
Jotta ratkaisumalleja voidaan hyödyntää, edellyttää se tietopohjan ja osaamisen kehittämistä. Näin alan toimijat voivat tunnistaa nykyistä monipuolisemmin ja laajemmin työnsä positiiviset ja negatiiviset luontovaikutukset sekä osaavat soveltaa tätä tietoa käytännön vaihtelevissa työtehtävissä. Konkreettisia keinoja ovat esimerkiksi eri toimijoiden välinen tiiviimpi ja yksityiskohtaisempi tiedonvälitys viheralueiden luonnon piirteistä, paikallistuntemuksen hyödyntäminen sekä ohjeistusten ja työskentelytapojen sopeuttaminen paikallisten monimuotoisuuspiirteiden tukemiseksi.
Vakio-ohjeistusten kehitys- ja päivitysehdotuksina esitetään toimenpiteitä, joiden tavoitteena on vahvistaa luonnon monimuotoisuuden huomioiminen viherrakentamisessa ja viheralueiden kunnossapidossa. Keskeisiä ehdotuksia ovat pesimäajan rauhoituksen ja uhanalaisten lajien huomioimisen täsmentäminen, luontovaikutusten lievennyshierarkian käyttöönotto sekä viherrakentamisen ja -hoidon ekologisen vuosikellon laatiminen ja sisällyttäminen osaksi käytännön ohjeistuksia.
Tarkastelun yhteenvetona viheralan vakio-ohjeistuksia onkin tarpeen kehittää kohti selkeämpiä, luonnon monimuotoisuutta ja luontopohjaisia ratkaisuja tukevia käytäntöjä. Tämä edellyttää ohjeistusten tarkentamisen lisäksi osaamisen ja koulutuksen vahvistamista, ympäristö- ja luontotiedon systemaattisempaa hyödyntämistä sekä viheralueisiin kohdistuvien luontovaikutusten ja niiden mittakaavojen parempaa tunnistamista, jolloin ekologisten verkostojen ja elinympäristöjen jatkuvuus voidaan turvata paremmin.
Kirjoittaja
Tietoa tekstistä
Viheralan vakio-ohjeistuksia (VRT ’17, RAMS 2020 ja VKT 2021) analysoitiin luontopohjaisten ratkaisujen toteuttamismahdollisuuksien näkökulmasta osana Viheralan käytännöt ja luontopohjaiset ratkaisut (VIRKEÄ) -hanketta. Hanke on EU:n osarahoittama ja hankkeen toteuttajina toimivat Suomen ympäristöopisto (Sykli) sekä Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK).
