Hyppää sisältöön
Etusivu Kehitämme liikkumisympäristöjen esteettömyyttä Riihimäellä ja Forssassa

Kehitämme liikkumisympäristöjen esteettömyyttä Riihimäellä ja Forssassa

Liikkumisen haasteiden ratkaiseminen on yksi yhdenvertaisuuden kokemuksen avaintekijöistä. Kehitämme HAMKissa älykkäitä, datalähtöisiä ratkaisuja liikenteen ja liikkumisympäristöjen esteettömyyteen.

Mahdollisuus esteettömään, turvalliseen ja maantieteellisesti sekä digitaalisesti saavutettavaan matkustamiseen on yksi keskeisistä julkisten palveluiden kehittämisen painopisteistä niin Suomessa kuin koko Euroopassa. Liikkumisen haasteiden ratkaiseminen onkin taloudellisen ja sosiaalisen yhdenvertaisuuden kokemuksen avaintekijä. 

Fiksua liikkumista kaikille (FILKA) -hankkeessa kehitämme osaamista liikenne- ja liikkumisympäristöjen älykkäissä esteettömyysratkaisuissa universaalin suunnittelun periaatteiden mukaisesti. Universaalin suunnittelun tavoitteena on luoda toimintaympäristöjä, jotka ovat mahdollisimman hyvin käytettävissä ja saavutettavissa kaikille, mahdollisista liikkumis- tai muista rajoitteista riippumatta. Universaalisti suunnitelluissa tiloissa tarve erilaisille mukautuksille ja apuvälineille vähenee. 

Vastaamme tutkimuksellamme ajankohtaisiin haasteisiin kuten esteettömyyteen, digitaalisten palveluiden saavutettavuuteen. Edistämme tutkimuksemme kautta oikeudenmukaista, kestävää ja kaikkia palvelevaa liikkumista maakunnassa. 

Luomme Riihimäen ja Forssan alueille esteettömyyden erikoisalueita, jotka toimivat sekä fyysisinä että digitaalisina kehitysalustoina universaalin suunnittelun ja liikkumisen innovaatioille. Alueet linkitetään Riihimäellä rakenteilla olevaan kaupungin digitaaliseen kaksoseen, jossa esteettömyysratkaisujen tarkempi suunnittelu onnistuu ja on edelleen avuksi kuntien päätöksenteossa.

Onnistuneiden ja kokonaisvaltaisten tulosten takaamiseksi teemme yhteistyötä laajasti eri toimijoiden – kuten viranomaisten, yritysten, yhdistysten ja kokemusasiantuntijoiden – kanssa. Tutkimustyössä on mukana 17 organisaatiota, ja osallistamme yhteistyökumppaneitamme hankkeen toteutusaikana muun muassa datapilottien, simulaatioiden, työpajojen sekä kansainvälisten innovaatioareenoiden kautta. Lisäämällä tietoa liikkumisympäristön esteettömyysratkaisuista kehitämme suunnittelijoiden universaalin suunnittelun osaamista ja parannamme siten kaikkien ihmisten sujuvan liikkumisen mahdollisuuksia. 

Toteutamme Fiksua liikkumista kaikille (FILKA) -hankkeen ajalla 1.4.2025-30.9.2026, ja se saa rahoitusta Euroopan unionin Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -rahoitusinstrumentista, sekä Riihimäen ja Forssan kaupungeilta. Hanke edistää koko Kanta-Hämeen maakunnan älykkään ja saavutettavan liikkumisen kehitystä.

Lisätietoja:

Hämeen liiton logo.
Forssan kaupungin logo. Sana Forssa kirjoitettu sinisin pienaakkosin ja sanan edessä ympyrän mallinen kuvio, jossa toinen puoli ympyrästä on vihreä ja toinen sininen.
HAMK, Hämeen ammattikorkeakoulun kirjoitettu mustalla tekstillä. Vieressä HAMKin symboli.