Hyppää sisältöön

VIVA

Virtuaalinen Varasto
Osaamisen Kasvattamisessa

Elinvoimakeskuksen logo.

Hankkeen tiedot

HankeVIVA – Virtuaalinen Varasto Osaamisen Kasvattamisessa
Kesto1.9.2023 – 28.2.2026
ToteuttajaHämeen ammattikorkeakoulu
RahoittajaHämeen ELY-keskus
Budjetti238 679 €

Hanke luo uutta osaamista aina varastotoimintojen suunnittelusta suorittavaa varastotyötä tekevän henkilöstön koulutukseen, muodostaen yritykselle kokonaisvaltaisen varastotoimintojen kehittämisen prosessiosaamisen. 

Logistiikka-alan työpaikat ovat toimitusketjujen rakenteellisten muutosten myötä kasvaneet viime vuosina, huolimatta automaation käyttöönotosta. Logistiikka- ja varastointialan yritykset kärsivät osaajapulasta ja työvoiman suuresta vaihtuvuudesta. Tehtäviin voitaisiin rekrytoida maahanmuuttajia huomattavasti enemmän. Logistiikassa tarvitaan merkittävää osaamisen edistämistä ja yhteiskehittämistä, joihin oppimis- ja innovaatioympäristöt voivat vastata, edistäen samalla osallistuvien yritysten kyvykkyyttä. 

Digitaalinen kaksonen liittyy sekä yritysten innovaatio- että koulutusorganisaatioiden oppimisteknologiatarpeisiin ja sitä pidetään keskeisenä kehittämisen suuntana alalla. Varaston digitaalinen kaksonen on herättänyt laajaa kiinnostusta logistiikkayritysten keskuudessa henkilöstön osaamisen kehittäjänä.

Hankkeen tavoitteena on:

  1. Varastojen henkilökunnan kouluttaminen, työvoiman turvaaminen ja osaamistason nostaminen sekä maahanmuuttajataustaisten ihmisten integroituminen suomalaiseen työelämään.
  2. Logistiikan ja varastojen kehittämiseen liittyvän osaamisen kasvattaminen digitaalisuutta hyödyntäen.

Kohderyhmä

Hankkeen keskeisimmät kohderyhmät ovat logistiikka-alan yritykset sekä yritykset, joilla on isoja logistiikkatoimintoja.

Toiminta-alue

Hanketta toteutetaan Kanta- ja Päijät-Hämeen alueilla yhteistyökumppani Limowa ry:n kanssa.

Mitä hanke tarjoaa yrityksille?

VIVA-hankkeen toimintaan voi osallistua monella eri tavalla. Hankkeen tulevissa toimenpiteissä on erityisesti yrityksille suunnattua toimintaa ja kehittämistä.

Mikäli kiinnostuit ja haluat olla mukana kehittämässä ja testaamassa, ota yhteyttä:

Mikael Bowellan
mikael.bowellan@hamk.fi
+358407403368

  • NVIDIA Omniverse kokeilu (ajankohta 8/2024 – 10/2024)
    Etäosallistuminen suosituksena / vaatimuksena RTX-näytönohjain. Mahdollista osallistua kokeiluun myös paikan päällä HAMKilla.
  • Ensimmäinen kehitystestaus rakenteilla olevasta Virtuaalinen Varasto -sovelluksesta (ajankohta 12/2024 – 01/2025)
  • Toinen kehitystestaus rakenteilla olevasta Virtuaalinen Varasto -sovelluksesta (ajankohta 03/2025)
  • Valmiin Virtuaalinen Varasto -sovelluksen käyttötestaukset (ajankohta 8/2025 – 12/2025)
    Testaamista varten yritys saa laitteet, sovelluksen ja muut tarvittavat välineet hankkeelta. Mukaan testaamiseen toivotaan yritysten henkilöstöä.
  • Räätälöity palvelu yrityksille
    Tarjoamme yrityksille mahdollisuutta käyttää hankkeen osaamista rakentaaksemme tarpeiden pohjalta ehdotuksia polusta kohti virtuaalisten / immersiivisten teknologioiden hyötykäyttöä. Tuemme tätä myös laitteiden ja käytettävissä olevien sovelluksien kautta.

Hankkeen tulokset

  1. Virtuaalisen varaston hyödyntämisestä ja sen rakentamisesta prosessikuvaus, joka antaa perustan, miten tulevaisuuden varastoja tulee rakentaa, huomioiden digitaalisen kaksosen antamat mahdollisuudet.
  2. Määrittely minkälaista osaamista varastossa työskentelevillä tulee olla tulevaisuudessa ja millaisiin asioihin on kiinnitettävä erityistä huomiota koulutuksessa sekä varastohenkilökunnan osaamisen päivittämisessä.
  3. Varaston digitaalinen virtuaalinen kaksonen, jonka rakentamisessa hyödynnetään pelimoottoriteknologiaa. 
  4. Virtuaalimallia hyödyntäen koulutetaan noin 20 -30 hengen ryhmä varastojen henkilökuntaa.
  5. Viestintä, esittely- ja koulutusmateriaalia, jota julkaistaan hankkeen sivuilla.
  6. Seminaareja ja työpajoja, joissa levitetään uutta osaamista.

Virtuaalivarasto-sovellus

Virtuaalivarasto-sovelluksen viimeisin kehitysversio on saatavissa Meta Quest 3 – VR-laseille latauspakettina. Sovellus on tulossa Meta Storeen ladattavaksi myöhemmin.

Sovelluksen käyttöönotto vaatii Developer-tilin ja ohjeet löytyvät latauspaketista.

Ohje: VIVA Virtuaalivarasto -sovelluksen APK:n asentaminen Meta Quest 3 VR-laseille

Tarvittavat laitteet ja välineet

  • Meta Quest 3 VR-lasit
  • Meta-tili
  • Meta Horizon -mobiilisovellus asennettuna puhelimeen ja yhdistettynä Quest 3 -laseihin.
  • USB 3.2 Gen1 / 5 Gbps -kaapeli
  • Tietokone (Windows 10/11)
  • Tämän ZIP-tiedoston sisältämä APK
  1. Luo kehittäjäorganisaatio osoitteessa https://developers.meta.com/horizon/manage/organizations/create/
    • Mikä tahansa nimi käy
    • Vaatii monivaiheisen tunnistaumisen (MFA) lisäämisen Meta-tiliin.
    • Vaatii Developer NDA:n allekirjoittamisen Metan kanssa.
  2. Avaa puhelimessa Meta Quest -sovellus. Valitse Laitteet -> Quest 3 laitteesi -> avaa laitteen asetukset -> aktivoi Developer Mode
  3. Käynnistä lasit uudelleen
  4. Asenna Meta Developer Hub tietokoneelle, https://developers.meta.com/horizon/downloads/package/oculus-developer-hub/. Avaa Meta Developer Hub -sovellus
  5. Kytke Quest 3 -lasit tietokoneeseen
  6. Laita lasit päähän
  7. Hyväksy viesti: ”Allow USB debugging?” -> Valitse ”Always Allow” -> OK
  8. Siirry Device Manager -välilehdelle. Quest 3-lasien pitäisi näkyä avautuneessa näkymäss’.
    • Jos lasit eivät ole yhdistyneet, kytke lasit uudelleen kiinni koneeseen ja varmista että hyväksyt ”Allow USB debugging?”
  9. Vedä ja pudota APK-tiedosto kansiosta Meta Developer Hub ikkunan oikeaan laitaan (”Drag and Drop to Install”)
  10. Odota asennuksen loppumista
  11. Irroita Quest 3-lasit irti tietokoneesta

Hankkeen tapahtumat

  • Virtuaaliteknologian mahdollisuudet logistiikka-alan perehdytyksessä –päätöswebinaari 10.2.2026, online/Teams
    Verkossa järjestetyssä hankkeen päätöswebinaarissa kuuliin avaussanat yhteistyökumppanina toimineesta Limowa ry:stä, hankkeen tulosten esittely sekä kiinnostavia asiantuntijapuheenvuoroja, millaisia mahdollisuuksia virtuaalityökalut tarjoavat perehdytyksen ja osaamisen kehittämisen tukena aidoissa ympäristöissä.
    • Katso koko webinaarin tallenne!
    • Asiantuntijapuheenvuorot:
      • VR-technology present and future in logistic warehouses – Mattia Bonaguro Warasto 
      • XR etäoppimisen tukena varastoympäristöissä: kokemuksia 
        globaalista perehdytyksestä – Johan Hjerp JustLogy Oy 
      • Työtehtäviin perehdyttäminen sekä työturvallisuuden koulutus virtuaalitodellisuudessa – Jani Leskinen FYND 
      • XR-teknologioiden käyttökohteet – Kenneth Korhonen, Klean Innovations Oy 
  • Virtuaalinen varasto koulutuksessa ja perehdytyksessä -webinaari, 5.6.2024, online/Teams
    Verkkossa järjestettyssä tapahtumassa kuultiin asiantuntijapuheenvuorot NVIDIA Omniversestä ja sen mahdollisuuksista sekä VR -kokonaisuuksien toteuttamisesta. Webinaarissa esiteltiin VIVA -hanketta, sen toimenpiteitä ja hankkeessa toteutettavan virtuaalisen varaston sisällöt sekä kuinka kehittämistyöhön ja pilotointiin voi osallistua mukaan.
  • VIVA -hankkeen seminaari, 22.5.2024, LAB&Teams
    Hybridi -tapahtumana (LAB ja Teams) järjestetyssä seminaarissa kuultiin asiantuntjiapuheenvuorot sekä äänestettiin hankkeessa toteutettavan virtuaalivaraston ominaisuuksista ja sisällöistä. Äänestys pohjatui Päijät-Hämeessä 4.4.2024 järjestetyn työpajan tuloksiin.
  • VIVA -hankkeen seminaari, 7.5.2024, HAMK&Teams
    Hybridi -tapahtumana (HAMK ja Teams) järjestetyssä seminaarissa kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja sekä äänestettiin hankkeessa toteutettavan virtuaalivaraston ominaisuuksista ja sisällöistä. Äänestys pohjatui Kanta-Hämeessä 6.3.2024 järjestetyn työpajan tuloksiin.
  • LIMOWA ja VIVA -hankkeen tapahtuma 6.5.2024, Kemppi/Lahti
  • VIVA -hankkeen työpaja 2, 4.4.2024, Transval Pennala
    VIVA-hankkeen toinen työpaja järjestettiin Päijät-Hämeessä Suomen Transval Oy:n toimitiloissa Pennalassa. Työpajassa verkostoiduttiin, tutustuttiin Transvalin varastotoimintoihin, kartoitettiin osallistuvien yrityksien ja toimijoiden tarpeet ja haasteet varastotoimintoihin liittyen sekä toteutettiin yhteissuunnittelua virtuaalivaraston sisällöistä ja pilotointikohteista.
  • VIVA -hankkeen työpaja 1, 6.3.2024, ETRA Logistic Center Hämeenlinna
    VIVA-hankkeen ensimmäinen työpaja järjestettiin Kanta-Hämeen alueella ETRA Logistic Centerin toimitiloissa Hämeenlinnassa. Ensimmäisessä työpajassa verkostoiduttiin, tutustuttiin ETRAn varastotoimintoihin, kartoitettiin osallistuvien yrityksien ja toimijoiden tarpeet ja haasteet varastotoimintoihin liittyen sekä toteutettiin yhteissuunnittelua virtuaalivaraston sisällöistä ja pilotointikohteista.
  • VIVA -hankkeen aloituswebinaari, 9.1.2024, Teams
    Maksuton webinaari keskittyy VIVA – Virtuaalinen Varasto Osaamisen Kasvattamisessa -hankkeen esittelyyn, toimenpiteisiin, tavoitteisiin ja siihen, kuinka logistiikka-alan toimijat, yritykset ja yritykset, joilla on isoja logistiikkatoimintoja, hyötyvät hankkeeseen osallistumisesta.

Yhteystiedot

Projektipäällikkö: Mikael Bowellan

Projektikoordinaattori: Henna Altomaa

Asiantuntija: Heikki Ruohomaa, Toni Lavonen

Seuraa meitä somessa!

Tutustu tutkimuksemme somekanaviin: